perjantai 29. kesäkuuta 2012

Fuksia


Oli ihanaa ottaa muutama kuva takapihan pioneista, jotka ovat nyt loistokunnossa. Otin luokanopettajan opintojen aikana noin 150 eri kasvista kuvia, ja olen hurahtanut nyt kesän aikana ottamaan uusia kuvia ihanalla digijärjestelmäkamerallani. Pitäisi opetella uudestaan kasvien nimet. Aikoinaan rakastin lupiineja värin vuoksi, mutta ne ovat oikeasti tappajakasveja kun syövät hyvää maata luonnonkukilta.

Niin, fuksia on niin kaunis väri ja sitä katsoessa tulee aina mieleen edesmennyt mummu, jolla oli aina fuksian värinen mekko. Myönnän olevani itsekin fuksian värin fani. Kaikenlaiset vaaleanpunaiset sävyt, kuten pinkki, violetti, sinipunainen, roosa ovat niin kauniita! Pitäisi kai ruveta istuttamaan lisää erilaisia kukkia. Lienee yksi keski-iän merkeistä.




tiistai 19. kesäkuuta 2012

Turkoosi




Sain siskon kuopuksen maanantain päivän seuraksi. Oli ihanaa seurata asioita pienen pojan kanssa ja katsella Helsinkiä pienen näkökulmasta. Otettiin aina kuvia kun 5 vee osoittaa kuten osoitti ihanaa sateenvarjoa. Meillä ei ole yhteistä kieltä kun hän ei ole vielä oppinut viittomaan, mutta on kuitenkin kiinnostunut ja osasi viittoa KYLMÄ, KARHU. Käytiin nääs Korkeasaaressa. Oli tuulista, mutta aika riensi nopeasti ku katsottiin erilaisia otuksia. Palattiin sitten laivalla takaisin kauppatorille. Nähtiin ihana moottoripyörä -taas ihanan turkoosi!

Kuule, turkoosi on nimittäin viittomakielisyyden väri. Viime vuosina ympäri maailmaa viittomakieliset ja kuurot laittavat turkoosin värisiä vaatteita päälleen. Turkoosi on aina ollut yksi lempiväreistäni. Lisätietoja löytyy esimerkiksi:

http://fr6.frontrunners.dk/turquoise.html



sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Yksi peruna kerrallaan

Ai, miten ihanaa on istahtaa junaan. Voisin matkustaa joka päivä junassa ja ihailla vaihtuvia maisemia kaikessa rauhassa. Täällä ei kukaan häiritse, paitsi pätkivä netin yhteys silloin tällöin. Keskittyminen on A-luokkaa. Siitä keskittymisestä. Joskus tuntuu, että ei aina ehdi keskittyä rauhassa. Niin monta rautaa on samanaikaisesti tulessa ja taottavana. Viime aikoina on tullut ymmärrettyä, että pitää oppia karsimaan asioita ja prisioida. Ei helppoa tällaiselle helposti innostuvalle persoonalle. Haluaisin oppia ja tietää niin paljon uusia asioita.

Kerran yksi kollega totesi, että pitää kuoria yksi peruna kerrallaan. Se on totisesti totta, sillä eihän tule mitään jos yrittää kuoria monta perunaa samanaikaisesti. Ollessani töissä yliopistolla eräs professori tokaisi, että urasta yliopistolla ei tule mitään jos ei pysty kirjoittamaan milloin ja missä vaan. Siitä tutkijan urasta. Jos sinulla on perhe, työ ja opiskelu samaan aikaan. No, ehtii myöhemmin tehdä muita asioita. Lapset ja työ ovat etusijalla tällä hetkellä. Opiskelu on aina mukavaa, jos saa oikeasti rauhaa. Kaikenlaisten paineiden alla on ollut kamalaa opiskella. Tein gradua kahden vuoden ajan perheen, työn ja järjestötoiminnan ohella. Selvisin siitä jotenkin, mutta siitä seurasi väsymys ja varmasti myös masennus. Ei olla mikään koneita.

Tosta kuvasta näkee, miten olin uupunut vuosi sitten kesäloman alkaessa. Nyt onneksi ei tunnu yhtä väsyneeltä. Mutta taidan ottaa nyt pienet torkut.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kauppakatu

Loman alun kunniaksi hame päälle ja neidin kanssa kaupungille. Jätimme auton Mäki-Matin perhepuistoon siinä uskossa, että ei tarvitsisi maksaa mitään pysäköinnistä. Keskustassa pysäköinnistä pitäisi maksaa, joten käveltiin vähän matkan päässä, vanhan kodin ja perhepuiston ohi. Totesimme, että Hello Kittyn tarra on pysynyt hyvin vuosikausia vanhan kodin parvekkeella. Oikokatua remontoidaan juuri nyt, että ei ole katumaalausta. Oikokadulla on ollut aina katumaalausta kesäkuun ensimmäisellä viikolla, jolloin joukko lapsiperheitä kokoontuu taiteilemaan kävelykatua. Harmitti vähän, että perhepuiston soma kahvila ei ollutkaan auki. Sieltä olisi saanut kiva korvapuusti halvalla.

Käveltiin sitten yliopistokadulta kauppakadulle. Nostalginen katu muistoineen. Tossa liikkeessä oltiin opiskelukaverin kanssa. Muistoja alkoi tulvia kun katselee paikkoja. Osa liikkeistä ei ole enää, mutta yksi kasvisravintola on pysynyt. Ajattelin, että törmäämme varmasti tuttuihin, kuten aikaisemmin on tapahtunut niin usein. Näin tapahtui kylläkin! Törmäsin nääs ystävään kirjakaupassa. Jäimme pitkään höpöttelemään elämästä, ja neiti pyysi vähä rahaa hiusöljyn ostamista varten. Kirjakaupan tunnelma houkutteli ostamaan kirjoja, vaikka vähän aikaa sitten lupasin itselleni kirjalakon. En voinut vastustaa Andrea Camillerin kirjaa. Tiedättehän komisario Montalbanon? Hyvästelin ystävän, sitten ostin sen Montalbanon kirjan. En tajunnut, miten nälkäisiä oltiin. Ajantaju hävisi. No, Subway sai luvan kelvata. Vatsa täynnä herkullista patonkia mentiin sitten katsomaan neidille vähän vaatteita. Sokos on muuttunut kamalaksi, mutta löytyi neidille mieluisia juttuja.

Jalat väsyneinä jatkoimme matkaa kangaskauppaan, mutta eteemme tuli vanhempi rouva. Jäimme juttelemaan kesästä ja loman alkamisesta, sitten hän kertoi kangaskaupan menneen juuri kiinni. Ai, ajattelin, että säästyipä meiltä vaiva. Neiti valitti janoaan ja meni noin vaan ostamaan kioskista juotavaa, sitten mentiin ihan väsyneinä takaisin Mäki-Matin perhepuistolle hakemaan auton.

Arvaa mitä auton ikkunasta löytyi -60 euron pysäköintisakko. Siitä säästämisestä..

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Onko poikasi kuulovammainen?

Olen pitkään miettinyt, miten näitä asioita pitäisi ottaa esille. Suomalaisen viittomakielen opetusta on ollut aika vaikeaa saada kaksikielisille lapsilleni, joilla on kaksi äidinkieltä: suomalainen viittomakieli ja suomi. Ennenkuin esikoiseni aloitti peruskoulua kävimme keskustelemassa asiasta Jyväskylän opetustoimessa keväällä 2005 ja sieltä kysyttiin: Onko poikasi kuulovammainen? Vastasin, ettei ole, mutta hänellä on kaksi äidinkieltä. Tämä vastaus ei tyydyttänyt silloista opetustoimen johtajaa, joka totesi, että kaupungilla ei ole vastuutta tarjota opetusta, koska lapsemme eivät ole kuulovammaisia. Sanottiin, että kotikielen opetusta voidaan järjestää jos löytyy yli 3 oppilasta. Yritin saada muita viittomakielisiä vanhempia kiinnostumaan asiasta, sillä tiesin, että olisi samanikäisiä lapsia samassa kaupungissa. Asia ei toteutunut, koska ei ollut kiinnostusta. Asia siis jäi siihen, mutta mietin miten voisi saada lapsilleni äidinkielen opetusta. Viittomakielisen luokanopettajankoulutuksen saaneena masennuin entistä enemmän, mutta yritin ajatella optimisesti ja ottaa asian esille monessa paikassa. Välinpitämättömyyttä ja tiedonpuutetta on ollut. Tunsin viittoneeni sokeille silmille. Olin silloin töissä Jyväskylän yliopistolla, ja onnistuin saamaan esikoiselleni suomalaisen viittomakielen yksityisopetusta noin kuukaudeksi erään opiskelijan suomalaisen viittomakielen opetusharjoituksella kun hän oli ensimmäisellä luokalla.

Seuraava kerta oli sitten kun esikoiseni oli neljännellä luokalla ja kuopukseni toisela luokalla. Silloin Jyväskylän yliopiston suomalaisen viittomakielen oppiaine OKL:n kanssa järjesti suomalaisen viittomakielen äidinkielen opetusharjoittelua yhteistyössä Jyväskylän kaupungin opetustoimen kanssa. Kokeilu kesti vuoden ja lapsemme kävivät noin vuoden tiistaisin normaalin koulupäivän jälkeen. Jyväskylän yliopiston opiskelijat tekivät hyvän harjoittelun ja lapsemme saivat tutustua suomalaisen viittomakielen kielioppiin, ilmaisuharjoituksiin ja keskusteluharjoituksiin eri-ikäisten viittomakielisten kanssa. Sen vuoden jälkeen ei tapahtunut mitään. Muutin kuopukseni kanssa uuden työn perässä Helsinkiin v. 2010 ja tyttäreni aloitti neljännen luokan Munkkiniemen ala-asteen koululla. Innostuneena ajattelin, että Helsingissä on varmasti helpompaa saada opetusta, kun siellä asutaan niin paljon viittomakielisiä perheitä. Miten kävi?

Helsingin opetusvirastossa ei tiedetty, miten suomalaisen viittomakielen opetusta järjestetään. Otin yhteyttä syksyllä 2010 Alberinkouluun, joka toimii Pitäjämäen koululla. Täytin syksyllä kotikielen opetuksen lomakkeen ja toimitin helsingin opetusvirastoon. Keskustelin asiasta tyttäreni luokanvalvojan kanssa, joka kehotti ottamaan yhteyttä rehtoreihin. Lähetin Munkkiniemen ala-asteen koulun rehtorille ja myös Albertinkoulun rehtorille sähköpostia, että tyttäreni tarvitsee äidinkielen opetusta. Jäin sitten odottamaan. Päivät muuttuivat viikoiksi. Viikot muuttuivat kuukausiksi kunnes kysyin uudestaan talvella 2011 tilanteesta. Kävi ilmi, että rehtorit eivät ole pitäneet yhteyttä toisiinsa. Luvattiin, että opetusta järjestyisi syksyllä 2011.

Tyttäreni aloitti viidennen luokan syksyllä 2011. Saimme tietää, että Albertinkoulu järjestäisi opetusta keskiviikkoisin. Olimme innoissamme, ja koulu sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä kotoamme. Tyttäreni kävi siellä säännöllisesti. Kysyin häneltä, miten opetus on mennyt. Kuvittelin, että tyttäreni saisi opetusta monen viittomakielisen lapsen kanssa, mutta ei asia ollut noin. Tyttäreni sai opetusta erään suomenkielisten vanhempien huonokuuloisen lapsen kanssa, joka ei osannut viittoa oikein kunnolla. Olen monta kerta miettinyt lasteni kohtaloa. Pitää varmaan oppia luopumaan unelmasta saada toimivaa ja hyvää suomalaisen viittomakielen äidinkielen opetusta lapsilleni, kun pääkaupunkiseudulla asuvat viittomakieliset perheet eivät vaadi lapsilleen opetusta. Miten meidän lapsemme saisivat oppia rakastamaan äidinkieltämme, jos vanhemmat eivät kunnioita äidinkieltään. Ihmettelen edelleen, miksi Albertinkoululla ei opeteta viittomakielisiä lapsia yhdessä. Poikani ei ole saanut suomalaisen viittomakielen opetusta sen opiskelijoiden harjoittelun jälkeen. Olen alkanut hyväksymään todellisuuden ja sen, ettei voi tavoittaa kuuta taivaalta.

Syrjitäänkö lapsiani, koska he eivät satu olemaan kuulovammaisia?

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Luopumisen tuska

Miksi on näin vaikeaa tuhota papereita? Olen yrittänyt opetella, miten hävitä ne turhat pölyä keräävät paperit. Kotona odottaa vuosikausia seisseet paperipinot. Pitäis kai heittää ne suoraan roskiin katsomatta, mitä papereissa lukee. Onko mitään järkevää säästää vanhoja muistiinpanoja? Mitä varten säästän niitä? Ihan varmuuden vuoksi. Mitä jos tulen tarvitsemaan niitä? Ihan typeriä ajatuksia. Tein paljon muistiinpanoja opiskelun aikana ja myös työelämän aikana. Olisiko elämä helpompaa, jos ei olisi näin hamstraaja? Siskoni kysyi kerran: Miksi säästät kaikki lehdet? Hyvä kysymys. Tekee aina niin kipeää heittää lehtiä roskikseen. Pitäisi kai opetella antamaan kavereille lehtiä eteenpäin luetettavaksi. Luopumisen tuska on välillä kamalaa, mutta teki niin hyvää kun heitin yhteensä 16 muovikassillista vaatteita Fidalle. Miksi ihminen omistaa näin paljon? Pitäis opetella olla ostamatta ja katsoa, mitä oikeasti tarvitsee. Onko tämä keski-iän kynnyksellä olevan naisen merkki? Alkaa käyttämään samoja vaatteita vanhan erään opettajan tavoin vuosikausia. Ja sitten aamulla huomaa, että lantio ei toimi. Taas se limapussin tulehdus! Ja sängyn vieressä lojuu pino lehtiä kirjojen seassa.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Pakkoenglanti

Vaikka tiedetään, ettei kaikkea voi saada. Kuitenkin sydämeeni sattuu monta kerta. Pettymyksiä, vastoinkäymisiä joskus tuntuu olevan liikaa. Kunpa ei olisi noin tunteellinen ihminen, sillo elämä olis paljon helpompaa, vai mitä? Järjellä voi elää -ilman tunteita. Sanotaan, että omena ei ole pudonnut kauas. Katsoessani rakasta tytärtäni, joka räjähtää ja näyttää tunteensa herkästi. Ei kai ole tullut äitiinsä. Kunpa ei olisi tullut äitiinsä! Elämä olisi helpompaa, jos osaisi suhtautua asioihin jäänkylmästi. Haluaisi varjella lapsilta pettymyksiltä, mutta vanhempien on tehtävä opettaa lapsia sietämään pettymyksiä. Joskus joutuu vähän liikaa kokemaan ikäviä asioita.

Surettaa nähdä miten surullinen tyttö on kun ei pääse takaisin vanhaan kouluun, Jyväskylän norssikouluun. Se on nimittäin ainoa koulu Jyväskylässä, jossa tarjotaan ranskaa A1-kielenä. Jyväskylän opetustoimesta ehdotettiin, että neiti aloittaisi maahanmuuttajille tarkoitetun ranskan äidinkieliset opinnot perjantaisin klo 15.30-17.30. Se ikäänkuin korvaisi ranskan A1-kielen opetusta. Ryhmä koostuu 1-6 luokkalaisista äidinkielisistä ranskan puhujista ja opettaja olisi syntyperäinen ranskalainen.

Mietin vaan, miten neiti sopeutuu siinä ryhmässä. Ihmetyttää, miten puhutaan monen kielen opiskelun puolesta, mutta ollaan käytännössä pakkoenglannissa. Toisaalta ei ole mikään yllätys, sillä myös suomalaisen viittomakielen opetustilanne on ihan huonolla tolallaan. Lisää siitä tuonnempana. Pitää päästä unten maille. Vielä siitä pakkoenglannista. Kun tyttäreni oli toisella luokalla ja saimme paperin koulusta, että A1-kielen valinta on sitovaa. Piti vielä allekirjoittaa. Me olemme sitoutuneet siihen valintaan, mutta koulu ei. Jyväskylän opetustoimesta sanottiin, että Jyväskylän alueella on ranska A2-kielenä Vaajakoskella ja Tikassa. Asutaan Kortepohjassa. Sitäpaitsi emme halua vaihtaa kieltä A1-kielestä A2-kieleen. Englanti on ihan hyvä kieli, mutta kysymys on pikemminkin periaatteesta. Lasten ja nuorten olisi hyvä oppia muita kieliä kuin englantia, jota kuulee ja näkee paljon enemmän kuin muut kielet. Ei oikein uskoisi Jyväskylästä kun on kerran opiskelukaupunki.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

VIhreä sunnuntai

Hyvä kun tuli vaihdettua verhot takaisin vanhoihin valkoisiin verhoihin. Vaikka kuinka rakastan värejä, siitä huolimatta tarvitsen myös väritöntä valkoista. Sain kerran kauniin siniset Marimekon lakanat, mutta en ole viihtynyt niissä
. Toisen yön jälkeen oli pakko vaihtaa valkoisiin lakanoihin. Olkkarin ikkuna näyttää nyt ihanalta kun on luonto herännyt. Lehdet ovat vielä pehmeän vihreitä. Kestää vielä kaksi viikkoa, sitten lehdet tummuvat koviksi. Koivu vai haapa? Koetan tunnistaa lehtiä, mutta vain puolet tunnistan. Pitää opetella uudestaan hesarin artikkelin avulla. Tuli tehtyä luokanopettajan opintojen aikana kasvien keräys. Otin ainakin 150 kasvista kuvia, mutta olis pitänyt silloin ottaa myös lehdistä. Pitää kai nyt kesän aikana ottaa uudella digijärjestelmäkameralla, joka meni vähän 2 kk:n jälkeen rikki kun muistikortti ei lukkiutunut. Tässä blogissa tulette näkemään ottamiani valokuvia. Käytiin eilen Porkkalanniemellä ihmettelemässä paikkoja. Maisemat olivat kauniita. Hiljaista. Jänis hyppi tielle ja myös kauris, joka jäi tuijottamaan meitä ja ehti hävitä ennenkuin ystäväni ehti ottaa kuvan.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Uusi blogi -vastarannan kiiski

Tässä blogissa tullaan käsittelemään viittomakielisten elämää koskevia asioita, mutta myös iloisia asioita viittomakielisyydestä ja viittomakielisestä kulttuurista -vastarannan kiiskin näkökulmasta. Yöunet kutsuvat, sillä kevät on ollut aika kiireistä. Oltiin viime viikonloppuna Oulussa pidettävillä kuurojen kulttuuripäivillä. Väsyneenä ei ollut nii ihanaa esiintyä, mutta kokemus oli kuitenkin voimannuttava. Yhdessä tekemällä saadaan aika paljon aikaan. Oli mahtavaa huomata, miten tyttäreni jaksoi esiintyä ison yleisön edessä upeana soihdunkantajana.Tästä on hyvä jatkaa. Pitää mennä eteenpäin.