Olkaamme ylpeitä kuuroudestamme

Siivosin vähän kaappia ja löytyi pino kuurojenlehtiä. Pitäisi lajitella aikajärjestykseen. Olen laittanut lehtien väliin muistiinpanoja, mitä erilaisia hyviä kirjoituksia on tullut luettua. Tällä viikolla vietetään kansainvälistä kuurojen viikkoa. Sen kunniaksi haluan ottaa esille kuurojen lasten opetuksen.

Kun kävin lukiota Mikkelin kuulovammaisten koulussa 1990-luvun alussa ja yksi opettajista oli Arto Räsänen, joka opetti meille suomalaista viittomakieltä. Muistan hyvin, kuinka hyvin hän osasi viittoa ja hän selitti meille lukiolaisille viittomakielen variaatioita. Nauroin kerran hänelle, ja ajattelin, että kuuleva se keksii kaikenlaisia viittomia. Kuinka väärässä olinkaan! Monen vuoden päästä huomasin vanhemman kuuron viittovan sitä vanhaa viittomaa, josta Arto kertoi.

Arto oli kyllä aikaansa edellä. Hän kirjoitti jo 1960-luvulla viittomakielen kehittämisestä, sillä hän huomasi, että puuttui paljon viittomia. Siihen aikaan kouluissa ymmärrettiin, että kuurot lapset tarvitsevat viittomakieltä. Siirtyminen puhekielestä viittomakieleen ei ollut kovinkaan kivutonta, sillä moni opettajista ei osannut viittoa. Onneksi Kuurojen Liitto järjesti viittomakielen kursseja, vaikka oli enimmäkseen viitottua suomea.

Vuoden 1984 Kuurojen lehdessä (8/1984) ilmestyi Arto Räsäsen kirjoitus kuurojen lasten opetuksesta. Siinä Arto puolusti rohkeasti kuurojen oikeuksia:

"Aika alkaa olla kypsä vastaanottamaan ajatuksen, että äidinkieli on se tehokkain keino, millä kuuro ihminen voi luoda itselleen henkisesti voimakkaamman, varmemman ja rikkaamman identiteetin. Tarkoitan tällä äidinkielellä viittomakieltä, meidän kuulevien kuurojenopettajain itsekkäät pyrkimykset ovat olleet esteenä kouluelämän aikan. Samat itsekkäät syyt ovat olleet kuurojen lasten vanhemmilla. Vanhemmilla ehkä enemmän vielä tiedostamton halu torjua ajatus, että minun lapsellani on eri äidinkieli kuin meillä muilla kuulevilla perheenjäsenillä."

Siinä kirjoituksessa Arto otti esille myös kuurojen lasten opettajien koulutuksen ja pätevyyden puutteen. "Se ajatus on kuinka kuuleva henkilöä, suomenkieli äidinkielenää, voi opettaa kuuroa henkilöä, jolla on eri äidinkieli, viittomakieli. Ajatusleikkiä jatkaen voisin heittää arvoisille kolleegoilleni mietittäväksi, kuka haluaisi lähteä Ruotsiin opettamaan ruotsalaislapsia ja heille ehkä vielä ruotsinkieltä. Lisää mietittävää, kuinka suhtautuisitte venäläiseen opettajaan, joka tulisi opettamaan omaa suomalaista lastamme peruskouluun, ei venäjän kieleen vaan yleisten aineiden tai suomen kielen opettajaksi."

Tänä päivänä tilanne on niin toisenlaista kuin silloin 1980-luvulla. Ei saada olla kuuro vaan. Mitä pahaa kuuroudessa on? Miksemme voi antaa kuurojen olla kuuroja? Vanhemmuus on elämän yksi vaikemmista tehtävistä. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut hyvin yksilökeskeiseksi. Arvot ovat muuttuneet hyvin koviksi. Heikompi yksilö ei pärjää kilpailuhenkisessä maailmassa. Kuuro lapsi ei aina sovi kiireiseen perheeseen, jossa vanhemmat tekevät pitkää työpäivää. Kaksikielinen kasvatus vaatii paljon työtä, jos vanhemmat eivät osaa entuudestaan suomalaista viittomakieltä. Mietin, että kuurot lapset tarvitsisivat oikeasti kuuroja opettajia, jotka voisivat auttaa lasten kuulevia vanhempia. Miksi nykyään suurin osa kuuroista lapsista on yksikielisten/suomenkielisten opettajien vastuulla? Miten voimme tukea kuurojen lasten ja nuorten itsetunnon kehitystä?

Muistakaamme olla ylpeitä ja iloisia kuuroudesta. Olen hyvin ylpeä, että olen kuuro, vaikka tekee kipeää seurata kuurojen lasten ja nuorten kärsimystä. Jos haluat lisätietoja nykypäivän kuurojen ja huonokuuloisten lasten olosuhteista, niin kannattaa perehtyä tähän:

http://www.lapsiasia.fi/c/document_library/get_file?folderId=5535297&name=DLFE-20222.pdf

Hyvää kansainvälistä kuurojen viikkoa!