perjantai 4. tammikuuta 2013

Äidinkielellä asioiminen

Olen monesti pohtinut, mistä johtuu kun viittomakielisiä palveluja ei ole kovinkaan paljon. Voi olla, etten ole kovinkaan tietoinen niiden palvelujen saatavuudesta. Kävin eilen kosmetologilla, ja ilahduin, kun hän osasi sormittaa. On ihan selvä asia, että sormittamisen taidot eivät tarkoita viittomakielisiä palveluja.  Viittomakieliset ovat usein kaksi-tai monikielisiä. Käytän aika paljon kynää ja paperia asioidessani, ellen ole tilannut tulkkausta. Tällä hetkellä voidaan tilata tulkkausta ihan mihin tilanteeseen vaan. Olen tilannut tulkkausta esimerkiksi terveyshuoltoon, kauneushoitolaan, kampaajalle yms.Mistä johtuu, että tilataan aina tulkkausta asioiden hoitamiseen. Emmekö osaa vaatia viittomakielistä henkilökuntaa?

Tulkkipalvelut eivät kuitenkaan korvaa viittomakielisiä palveluja. Aika moni turvautuu tulkkipalveluihin ja valitettavasti myös Jyväskylässä, seurakunnan työntekijän apuun.  Mistä johtuu, että suomalaista tai suomenruotsalaista viittomakieltä osaavat eivät mainosta palvelujaan? Voisiko viittomakieltä osaavat yrittäjät, ammattilaiset ja muut tiedottaa palveluistaan esimerkiksi lehdissä tai kaupungin verkon sivuilla? Asun nyt opintovapaan aikana Jyväskylässä, ja haluaisin tietää, missä,millaisia,mitä viittomakielisiä palveluja Jyväskylässä on. Ne viittomakieliset, jotka eivät hallitse riittävästi suomenkieltä tai niiden itseluottamus puuttuu, turvautuvat seurakunnan työntekijän tai omaisten apuun.

Milloin tapahtuu se päivä, jolloin Jyväskylän kauppakadulta löytyy viittomakielisiä palveluja? Kävelisin pitkin kauppakatua ja joka kolmannessa liikkeessä olisi vähintään yksi viittomakieltä osaava työntekijä. Tilaisin ajan  ilman paperia ja kynää -omalla äidinkielelläni.

En tällä kirjoituksella väheksy tulkkipalveluja tai seurankunnan työntekijän tarjoamaa apua, vaan haluan esittää esille keskustelun viittomakielisistä palveluista. Tästä on aika korkea keskustella avoimesti.

2 kommenttia:

  1. Jyväskylässä on yksi kampaaja, joka osaa viittoa. Tulkkia ei koskaan tarvittu, kunhan muistaa viittoa kampaajalle rauhallisesti ja selvästi. Ymmärtää asiani paljon paremmin kuin tulkki yleensä! Huh. Tunnen itseni vapaaksi, koska en ole riippuvainen paperista, kynästä, kännykästä enkä tulkeista :)

    VastaaPoista
  2. Kea,liikkeen nimi? Mitä mieltä olet jos voitais ajaa kaupungin kanssa, että vois laittaa kaupungin sivulle tiedot kaikista viittomakielisistä palveluista. Edellyttää myös yrittäjien aktiivisuutta. Olis mukavaa tietää, mitä palveluja on saatavilla. Radiopuuska ei aina riitä.

    VastaaPoista