Junassa ehtii ajatella, pohtia ja miettiä kun ei voi oikeastaan lähteä minnekään. Keskittyminen on oikeasti A-luokkaa, sillä tietää, että ei voi poistua. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat aika nautinnollista kun ei ole ketään taputtamassa olkapäätä. Pelästyn aika herkästi jos joku taputtaa olkapäälle. Pelästyn vaikka taputus olisi kuinka pehmeä. Kuulin vähän aikaa sitten, että kuurot eläimet pelästyvät herkästi. En sitten ole ihan yksin. Pitäisikö hankkia kuuro koira, sillä kuulokoira ei kiinnosta. Siinä menisi hermot, jos koira on koko ajan valppaana eri äänistä. Olen miettinyt vanhempiani, miltä heistä tuntui kasvattaa kuuroa lasta.
Kun olin lapsi, minua 4 vuotta vanhempi sisko oli aina kanssani. Olimme kuin paita ja peppu. Liikenteessä piti aina katsoa vasemmalle, sitten oikealle ja taas vasemmalle, sitten vasta voi ylittää katua. Minulle annettiin kuulolaitteita, joita olen oppinut inhoamaan. Siitä tuli tinnitus kun lopetin kuulolaitteiden käytön joskus 12 vuotiaana. Olen useasti miettinyt, onko kuulolaitteiden käyttö syy tinnitukseeni? Olisiko elämäni helpompaa, jos en olisi käyttänyt ollenkaan kuulolaitteita? Kuurous on ominaisuus, jonka kanssa voi elää ihan hyvää elämää. Puhutaan paljon mahdollisuuksien antamisesta ja tasa-arvosta. Mielestäni tasa-arvo toteutuu, jos annetaan kuuron olla kuuro ja kuulevan olla kuuleva. Tasa-arvo toteutuu naisella ja miehellä, vaikka mies ei esimerkiksi pysty koskaan imettämään vauvaa. Tasa-arvo on sitä, että annetaan ihmisten olla sellaisia kuin on luotu.
Ihmettelet varmaan, miksi otan tämän asian esille. Kuuroja lapsia ei nimittäin kasvateta, vaan kuntouteta. Täällä Suomessa on annettu kuntoutusta kuuroille lapsille. Minäkin sain kuntoutusta. Millaista kuntoutusta? Kielen kuntoutusta. Olin joskus 2-3 vuotias, jouduin Helsinkiin tutkimuksiin. Äitini oli mukana, mutta osalla kuuroista lapsista joutui yksin viettämään ventovieraiden seurassa -ilman turvallista syliä. Aion selvittää, mitä minulle tehtiin. Pitää mennä lukemaan, mitä minusta on kirjoitettu ja mitä kokeita minulle on tehty. Olen käynyt joka vuosi kuulotutkimuksessa, vaikka kuulonkäyrä on aina ollut sama alusta saakka.
Miltä sinusta tuntuisi viettää ihan joka vuosi seitsemän (7) viikkoa jossain sairaalakoulussa ja pukeutua sairaalan vaatteisiin? Onneksi sentään pääsee kotiin perjantaina, mutta pitää palata takaisin sairaalakouluun maanantaina. Ei voi pukeutua lempihameeseen tai paitaan, eikä nähdä vanhempia tai sisaruksia. Näin tapahtui eräälle ihanalle kuurolle ihmiselle, joka vietti näin joka vuosi seitsemän viikkoa ollessaan 4-13v. Aloin miettiä kun kuuntelin hänen tarinaansa. Olin aluksi ihan hämilläni, että voiko tällaista tapahtua vielä 1990-luvun alussa. Miten tämä on mahdollista? Ilmeisesti on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti