Kirjoitetaan vaan!

Kahvila Vocan työntekijä kirjoitti <3

Kirjoitin viimeksi kuuromykkyydestäni. Siitä tuli palautteita. Yksi kirjoitti minulle, että olen tuhonnut kuurojen vuosikymmenten työn. Yksi vanhempi kiitti minua, sillä hän on tuntenut samoin kuin minä. Toinen totesi, että olen tosiaan vastarannan kiiski. Sain sen leiman ollessani lukiossa Mikkelin kuulovammaisten koululla joskus 20 vuotta sitten. Eikö rehellisyys peri maata? Asioista voi olla aina eri mieltä. Kerroin vain, mitä ajattelin tai tunsin. Vapauduin oikeasti kirjoituksen jälkeen.

Mutta..

kuka todella puolustaa minun kaltaisia lapsia? Viime kirjoituksen jälkeen sain kuulla kuurojen vanhempien lapsen saaneen sisäkorvaistutteen -molempiin korviin. Aloin miettiä, mikä on mennyt vikaan? Miksi näin tapahtui? Ovatko vanhemmat niin epätoivoisia, että hejoutuivat tekemään tämän ratkaisun? Mitä heidän lapsensa ajattelee vanhemmistaan, jotka eivät ole hyväksynneet kuuroutta/kuuromykkyyttä? Toivon todella, että olen erittäin pahasti väärässä. Lasten parasta pitää ajatella, mutta mikä on lapsen paras? Kuka päättää siitä? Eikö sallita erilaisuutta, sillä me kaikki olemme loppujen lopuksi erilaisia.

Eikö enää sallita kuuromykkyttä? Mitä pahaa siinä on, jos lapsesta kasvaa kaksi-tai monikielinen, joka viittoo ja osaa lukea ja kirjoittaa monta kieltä, muttei puhua puhuttuja kieliä? Meitä on moneksi. Puhutaan mahdollisuudesta kuulemiseen, mutta kysytäänkö mahdollisuudesta kuuromykkyyteen? Ymmärrän hyvin kovaan ratkaisuun päättyneitä vanhempia, sillä he ovat oikeasti niin yksin. Mistä saadaan oikeasti tukea? Onko viittomakielisillä vanhemmilla riittävästi viittomakielistä perhepalvelua? Suomeen tarvittaisiin oikeasti kiertävää viittomakielistä kätilöä ja neuvolatätiä/setää.

Vielä yksi sana kuuromykkyydestä..


Haluan vielä sanoa, että kuuromykkyys ei aina tarkoita täydellistä mykkyyttä. Osaan kyllä puhua jonkin verran, mutta en kuitenkaan niin hyvin, että voisin keskustella vapaasti toisen ihmisen kanssa. 

Olen itse huomannut asioidessani, että aika moni osaa ottaa kynän ja paperin esille. Tästä ei siis tarvitse huolestua. Opetan ihan mielelläni ihmisiä kirjoittamaan asiansa paperille tai kännykkäänsä. Kirjoitetaan yhdessä!

Soppabaarista löytyy hyvää palvelua!

Olen kuuromykkä

Vietetään jälleen kansainvälistä kuurojen viikkoa! 

Pysähdyin pari päivää sitten pohtimaan, kuka olen. Miksi meistä on niin monta eri nimitystä? Olen Outi, mutta myös opettaja, opiskelija, nainen, äiti, viittova, näön varassa elävä. Mitä vielä muuta? Olen myös kuuro, kuulovammainen, kuuromykkä tai viittomakielinen, mutta joskus myös maahanmuuttaja tai ulkomaalainen. Minulle joskus puhutaan englantia, jos huomaa, että puhuttu suomen kieli ei riitä.

Kuuromykkiä retkellä 1930-luvulla

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän hyväksyn itseäni tällaisenä kun olen. Keski-ikä lähestyy ja näen itseni naisena, mutta myös kuuromykkänä. En enää ahdistu, kun en osaa puhua hyvin puhuttua suomea. Nuorempana ahdistuin, sillä ympäristö vaatii meitä puhumaan hyvin ja myös kuulemaan. Pistin kuulokojeet laatikkoon lopullisesti kun täytin 12 vuotta, mutta silti meidän piti viittoa ja puhua samanaikaisesti koulussa ja myös kotona. Piti oppia puhumaan, jotta voisi intergroitua yhteiskuntaan. Piti oppia kirjoittamaan hyvää suomea. Kilpailin luokkakavereiden kanssa ko.asiasta, mutta ei koskaan viittomakielen taidoista tarvittu kilpailla. En koskaan viihtynyt sukulaisten parissa, kun ei ollut tulkkia paikalla. Sain aina valokuva-albumit käsiini, sillä rakastan katsella kuvia. Tultuani aikuisikään aloin käyttää aktiivisesti viittomakielen tulkkausta ja myös kynä/paperi-metodia asioidessani, sillä ei voi aina saada tulkkausta ihan jokaiseen tilaisuuteen.

Samaan aikaan alkoi syntymäkuurojen vauvojen ja lasten sisäkorvaistutteiden leikkaukset. Ajattelin oikeasti, että olipa hyvä kun synnyin 1974. Äitini kertoi, miten silloin 1970-luvulla opiskeltiin viitottua suomea. Ajateltiin silloin, että pitää puhua ja viittoa samanaikaisesti. Opin viittomaan ja myös puhumaan, mutta en niin hyvin, että voisin rentoutua suomenkielellä. Ensimmäinen suomenkielinen sanani oli v...u. Viittomasta en tiedä, mikä oli minun ensimmäinen viittoma. 

Olen koko lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän aikana huomannut, miten kuuromykkä on kirosana meille. Minäkin inhosin sanaa koko sydämestäni. Ajattelin, että en voi olla kuuromykkä, koska pystyn kuitenkin jonkin verran puhumaan. En kuitenkaan voinut hyvin, koska en ole hyväksynyt itseäni sellaisena kuin minut on luotu. Me emme valitettavasti ole vapaita, sillä emme todellakaan saa olla sellaisia kuin me olemme oikeasti. Mitä pahaa on olla kuuromykkä? Vuosikausia on tullut luettua ja viitottua, että kamalaa kun lehdissä lukee taas se sama sana kuuromykkä! 

Miksi kuuromykkää ei enää käytetä? 1940-luvulla alettiin keskustella vakavasti, että pitää unohtaa kuuromykkä-nimitys ja ottaa kuuro  käyttöön. Kuurojen Liiton nimi muuttui ja myös Kuurojen Lehti. Silloin kuuroista aika moni oli kuuroutunut ja siksi oppinut puhumaan puhuttua kieltä. Heidän mielestään kuuromykkä on väärä termi heille. Ennen käytettiin puhuva kuuromykkä ja kuuromykkä.

Moni kuuroutunut kuuro toimi johtajana yhdistystoiminnassa ja myös Kuurojen Liitossa. Syntymästä saakka olevat kuuromykät sen sijaan olivat useimmiten jäseninä tai toiminneet aktiivisesti urheiluseuroissa. Tämä aika oli ennen 1970-lukua. 

Viittomakieli alkoi tulla enemmän koulumaailmaan, mutta myös kuuloteknologia. Meistä alettiin nähdä kuulovammaisina ja yritettiin korjata kuulolaitteilla. Ja edelleen yritetään korjata. Olemme saaneet oppia inhoamaan itseämme. Pilkattiin toisiamme, jos emme osanneet puhua tai kirjoittaa oikein. Emme oppineet kunnioittamaan itseämme sellaisina kuin olemme. Olemme joutuneet kielen ja kuulon kuntoutukseen. Eräs ystävistäni joutui käymään vuosittain sairaalakoulua 7 viikon verran, jotta hän oppisi puhumaan ja kuulemaan. Hän kertoi, miten joutui vaihtamaan sairaalan vaatteisiin tultuaan sinne maanantaisin aamulla ja perjantaisin kotiin. Olen pienestä pitäen käynyt kuulotutkimuksissa ja koulussa yritettiin opettaa meitä puhumaan. Puheterapiassa piti käydä kerran viikossa. Mielestäni on aika epäinhimmillistä vaatia meitä muuttumaan kuulevien kaltaisiksi.

Tuntuu, että olen ollut pitkään kaapissa. En ole yhtään huonompi kuin muut puhuvat kuuromykät. En enää pahastu, jos lehdessä lukee kuuromykkä. Siitä tulee pikemminkin kotoisa olo. Meistä puhutaan!

Meidän piti oppia lukemaan huulioita samaan aikaan kuin opimme kirjoittamaan.

Alkava syksy

Tulevassa talossani pitää olla nää portaat

Syksy on vahvasti ilmassa, vaikka kesää on kyllä vielä jäljellä. Tulen oikeasti kaipaamaan sandaalejani, sillä ne ovat minulle vapauden symbooli. Toisille saattaa olla moottoripyörä, mutta minulle riittää sandaalit. Ajatus siitä, että miten pitää laittaa sukat joka aamu jalkaan,hirvittää. Onneksi on lukuisia parittomia sukkia, että aamusta ei tule ikinä tylsä! Ja värikkäät kengät. Pitää kai hankkia yhdet uudet ei- mustat kengät, niin jaksaa kummasti.  Niin jaksaa sitten kävellä lukuisia portaita ja käydä luennoilla. Muistelen Portugalin reissua muutaman vuoden ajalta. Siellä on niin ihana kaakelikulttuuri ja kaikkialla valkoista paitsi kaakelit.

Mitä kaikkea syksy tuo tullessaan? Luentojen lisäksi myös mukavia tapahtumia, erityisesti kuurojen päivän viikolla. Kuurojen museo järjestää syyspäivän 29.9. Työväenmuseo Werstaan tiloissa. Olen mukana järjestelyissä. Tule mukaan oppimaan uusia asioita esineistä ja myös kertomaan. Mikä on esineen tarina? Tarina antaa arvoa esineelle. http://www.werstas.fi/?q=node/685 

Mitä vielä tapahtuu? Helsingissä järjestetään erilaisia juttuja arkisin, sitten vielä lauantaina on Jyväskylässä kuurojen emäntien tieto- ja taitokilpailut. Osallistuin kerran Porissa sellaisiin kisoihin. Oli kuule hauskaa, vaikka naiset arvostelivat kun en osannut kutoa sukan kantapäätä. En vieläkään osaa, mutta luuletko että opin nyt syksyn aikana jos perustaisin kotiini sukkapiirin?! Kyllä varmasti opin, jos saan jonkun neuvomaan kädestä pitäen ;) Käsityöt antavat oikeasti paljon. Tekee hyvää jotain käsillä.

Oikein värikästä syksyn alkua!
 

Karu todellisuus

Elokuu on jo puolissavälissä. Mihin kesä on hävinnyt? Esikoiseni sai naimaluvan ja sitä ennen oli tekemisiä huushollin kans. Käytiin kyllä vähän ympäri Suomea ja Viipurissa, vaikka tuntui suomalaiselta kaupungilta. Oli kyllä karu todellisuus todeta, että Viipuri ei olekaan enää suomalainen kaupunki.

Todellisuus on joskus niin karua. Otan taas suomalainen viittomakieli äidinkielenä -opetuksen esille. Jos sinua ei kiinnosta, niin älä jatka lukemista. Saimme postin, että opetus pidetään Palokan Jokelan ala-asteella. 

Palokassa? Aluksi ajattelin, miksi juuri siellä?! Mutta voi arvata, miksi siellä. Olisi kaikille tasapuolista kohtelua, jos opetus pidettäisiin keskustassa. Paikan sijainti ei harmita yhtään paljon kuin oppilasmäärä. Eli edelleen pieni 3. Ja kaksi ekaluokkalaista. Miten tyttöni kestää?

Voi olla, ettei kestä. Täyttää tammikuussa 14 vuotta ja joutuu opiskelemaan äidinkieltään ekaluokkalaisten kanssa. Ei kuulosta hyvältä. Eikä tunnu hyvältä. Pitää todella miettiä, onko tämä kaikki todella sen arvoinen. Kotiopetus on yksi mahdollisuus, että alkaisin itse opettaa tyttöäni.

Oletko kuullut kotiopetuksesta? Suomessa on ainakin 300 lasta, jotka saavat kotiopetusta erilaisista syistä kuten uskonnollisista, alueellisista tai muista syistä. Hesarin sanomissa on ollut aiheesta juttu vähän aikaa sitten. Sen mukaan moni kotiopetuksen saanut nuori pärjää hyvin jatko-opinnoissaan. Yksi äiti sanoi, että on ihan turhaa istua monta tuntia levottomassa koululuokassa. Saman asian voi oppia tehokkaammin ja nopeammin. Mitä asioita opitaan kouluopetuksessa? Voidaanko kaikki asiat saavuttaa kotiopetuksessa? Asioilla on aina hyvät ja huonot puolensa. Opiskeluaikoina tuli luettua lukuisia Tove Skutnabb-Kankaan kirjoja. Toven mukaan 1-2 tuntia äidinkielen opetusta viikossa ei riitä.

Se pitää varmaan paikkansa, mutta on kuitenkin parempi kuin ei mitään, vai mitä mieltä olet sinä?

Tämän radan vuoksi Pietarsaaren kuuromykkäin koulu 

siirrettiin keskustaan.

Kuvaterveisiä Viipurista!

Hedelmä- ja vihanneskioski

Kauniisti sommeltuja vihanneksia

Pieni lepotauko

Oikea sininen

Ihana idea

Viipuri, palaan pian!

Päivänkakkara ja puna-apila

Kesä on alkanut aika nopeasti, sillä luonto on herännyt oikein vauhdilla-2 viikkoa etuajassa. Luokanopettajan opintojen aikana opin rakastamaan kukkia. Opettelin nimiä ja myös pohdin, miten viitotaan. Osa kukista viitotaan suomen kielen mukaan kuten esim. Voikukka (VOI KUKKA). Moni kasvi viitotaan sen mukaan, miltä se näyttää.

Tiedätkö, miten kuvassa olevat kukat viitotaan? Tapasin vähänaikaa sitten 2 pientä lasta. He viittoivat PÄIVÄ KAKKA ja PUNA APINA.

:) Ihanaa kesää kukkien parissa!

Kuntoutusta vai kasvatusta?

Junassa ehtii ajatella, pohtia ja miettiä kun ei voi oikeastaan lähteä minnekään. Keskittyminen on oikeasti A-luokkaa, sillä tietää, että ei voi poistua. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat aika nautinnollista kun ei ole ketään taputtamassa olkapäätä. Pelästyn aika herkästi jos joku taputtaa olkapäälle. Pelästyn vaikka taputus olisi kuinka pehmeä. Kuulin vähän aikaa sitten, että kuurot eläimet pelästyvät herkästi. En sitten ole ihan yksin. Pitäisikö hankkia kuuro koira, sillä kuulokoira ei kiinnosta. Siinä menisi hermot, jos koira on koko ajan valppaana eri äänistä. Olen miettinyt vanhempiani, miltä heistä tuntui kasvattaa kuuroa lasta.

Kun olin lapsi, minua 4 vuotta vanhempi sisko oli aina kanssani. Olimme kuin paita ja peppu. Liikenteessä piti aina katsoa vasemmalle, sitten oikealle ja taas vasemmalle, sitten vasta voi ylittää katua. Minulle annettiin kuulolaitteita, joita olen oppinut inhoamaan. Siitä tuli tinnitus kun lopetin kuulolaitteiden käytön joskus 12 vuotiaana. Olen useasti miettinyt, onko kuulolaitteiden käyttö syy tinnitukseeni? Olisiko elämäni helpompaa, jos en olisi käyttänyt ollenkaan kuulolaitteita?  Kuurous on ominaisuus, jonka kanssa voi elää ihan hyvää elämää. Puhutaan paljon mahdollisuuksien antamisesta ja tasa-arvosta. Mielestäni tasa-arvo toteutuu, jos annetaan kuuron olla kuuro ja kuulevan olla kuuleva. Tasa-arvo toteutuu naisella ja miehellä, vaikka mies ei esimerkiksi pysty koskaan imettämään vauvaa. Tasa-arvo on sitä, että annetaan ihmisten olla sellaisia kuin on luotu.

Ihmettelet varmaan, miksi otan tämän asian esille. Kuuroja lapsia ei nimittäin kasvateta, vaan kuntouteta. Täällä Suomessa on annettu kuntoutusta kuuroille lapsille. Minäkin sain kuntoutusta. Millaista kuntoutusta? Kielen kuntoutusta. Olin joskus 2-3 vuotias, jouduin Helsinkiin tutkimuksiin. Äitini oli mukana, mutta osalla kuuroista lapsista joutui yksin viettämään ventovieraiden seurassa -ilman turvallista syliä. Aion selvittää, mitä minulle tehtiin. Pitää mennä lukemaan, mitä minusta on kirjoitettu ja mitä kokeita minulle on tehty.  Olen käynyt joka vuosi kuulotutkimuksessa, vaikka kuulonkäyrä on aina ollut sama alusta saakka.

Miltä sinusta tuntuisi viettää ihan joka vuosi seitsemän (7) viikkoa jossain sairaalakoulussa ja pukeutua sairaalan vaatteisiin? Onneksi sentään pääsee kotiin perjantaina, mutta pitää palata takaisin sairaalakouluun maanantaina. Ei voi pukeutua lempihameeseen tai paitaan, eikä nähdä vanhempia tai sisaruksia. Näin tapahtui eräälle ihanalle kuurolle ihmiselle, joka vietti näin joka vuosi seitsemän viikkoa ollessaan 4-13v. Aloin miettiä kun kuuntelin hänen tarinaansa. Olin aluksi ihan hämilläni, että voiko tällaista tapahtua vielä 1990-luvun alussa. Miten tämä on mahdollista? Ilmeisesti on.