Suomen kielen oppimisesta

Oli ihan hauskaa lukea joululomalla vanhoja suomen kielen ainekirjoituksiani kun vanhempani toivat laatikollisen vanhoja koulukirjoja ja vihkoja. 

Miten olen oppinut lukemaan ja kirjoittamaan suomea? Sain pyynnön Marjo Rajaniemeltä, joka tutkii nyt kuurojen kokemuksia suomen kielen oppimisesta. Ajattelen laittaa tään saman tekstin teille luetettavaksi. Olisi kivaa tietää, onko sinulla ollut samanlaista oppimisen prosessia kuin minulla?

Ajattelen kyllä suomalaisella viittomakielellä. Siitä syystä tulee usein virheitä, jos kirjoittaa väsyneenä tai kiireisenä. Olen pikkuhiljaa oppinut hyväksymään, etten voi kirjoittaa täydellisesti, mutta tykkään silti kirjoittamisesta. Kirjoittamalla oppii. Onneksi oppiminen jatkuu ainiaan.

Miten sain potkua suomen kielen oppimiseen? Kun katselin isosiskoani lukemassa jännittävän näköistä kirjaa - Neiti Etsivää, anelin häntä viittomaan minulle. Siskoni viittoi minulle: "Lue itse!". Isäni oli ja on edelleen kova lukemaan. Ihmettelin kotikirjastoa, josta löytyi mm. maailmanhistoria. Katselin siinä olevia kuvia, mutten ymmärtänyt mitään mitä tekstissä lukee. Äitini oli kotona siihen asti kun täytin 9 vuotta ja hän oli kova auttamaan minua kirjoittamisessa ja lukemisessa. Harjoittelin todella paljon äidin kanssa kirjoittamista. Kirjoitin minulle oudot sanat vihkoon ja kysyin äidiltä, mitä ne tarkoittavat. Olen miettinyt, millaista oppiminen olisi ollut, jos en olisi ollut niin innostunut.

Kävimme aina kirjastossa ja käyn edelleenkin. Minua hävetti, kun en osannut silloin 7-8 vuotiaana lukea oikein kunnolla. Halusin niin kovasti lukea niin hyvin kuin siskoni. Katselin paljon kuvia ja yritin yhdistää asioita. Muistan hyvin, miten ymmärsin paljon kirjoja 10 vuotiaana. Kuvia alkoi olla koko ajan vähemmän. Kirjoittaminen alkoi sujua, vaikka virheitä oli aika paljon kun olin 10-12 vuotiaana. Luokassa oli aika kova kilpailu, kuka sai hyvän numeron ainekirjoituksesta. Syntymäkuurona olin kerran niin onnellinen, että päihitin kerran pari huonokuuloista luokkakaveria. Harrastin paljon kirjeenvaihtoa. Minulla oli tapana kopioida kirjeenvaihtokavereiden lauseita, sillä en aina halunnut näyttää kirjoittamani kirjeet äidilleni. Olisi mielenkiintoista saada ne kirjeet takaisin ja analysoida, miten osasin kertoa asioista.

Sitten 13-14 vuotiaana alkoi kirjoittaminen sujua aika mukavasti, vaikka joskus sanavarasto oli puuttellista. Lapsuudessani ei ollut netti saatavilla. Meillä katsottiin aika paljon televisiota, vaikkei ollut aina tekstitystä saatavilla. Luulen, että lukuharrastus auttoi kovasti kouluopetuksen ja äidin kärsivällisyyden lisäksi.

Kerroin, että ajattelen suomalaisella viittomakielellä ja se varmasti vaikuttaa suomen kielen kirjoittamiseeni. Voi olla, että joku ulkopuolinen ajattelee, että onpas teksti outoa. Mutta en ole kuitenkaan kovasti huolissani. Tärkeintä on se, että tulee jossain määrin ymmärretyksi. 

Kerropas, mikä sai sinua oppimaan suomea? 

Israelissa vähän ahdisti kun en ymmärtänyt mitään hepreaa tai arabia.

Kokemuksia opiskelutulkkauksesta

Kokemuksia opiskelutulkkauksesta..

Kävin lukiota, jossa ei ollut tulkkausta. Opettajat viittoivat meidän kanssamme. Saimme kysyä suoraan opettajilta. Opetus toteutui ihan melkein viittovien oppijoiden ehdoilla. 

Milloin aloin käyttämään opiskelutulkkausta? Kun aloitin luokanopettajan opinnot Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuksen laitoksella v.2001. Minun piti etsiä rytmiä, milloin katsoa tulkkausta ja kirjoittaa muistiinpanoja. Luennoitsijoita on monenlaisia. Osa antoi monisteita ja osa luentomateriaaleista löytyi verkosta. Kasvatustieteen opinnot menivät ihan mukavasti. Jatkoin myös suomalaisen viittomakielen opintoja. Valmistumiseni jälkeen halusin tehdä jatko-opintoja.

Oppiminen on niin mukavaa. 

Olen tällä hetkellä opintovapaalla. Ajattelin viime vuonna, että voisin suorittaa myös sivuaineopintoja. Hain ja sain. Olen melkoisesti yllättynyt, miten moni luennoitsija on ihan erilainen kuin opettajankoulutuslaitoksella. Osa luennoitsijoista ei ole suostunut antamaan luentomateriaalia vedoten tekijänoikeuksiin. Olen yrittänyt kirjoittaa ihan vauhdilla muistiinpanoja katsoen samanaikaisesti tulkkausta. 

Mutta.. 

Joskus tulkit eivät saa etukäteen materiaalia luennoitsijoilta. Olen seurannut, miten tulkit ovat yrittäneet tehdä parhaansa mukaan tulkata. Olen ollut vähän ihmeissäni, miten osa luennoitsijoista ei ymmärrä miten tärkeää tulkkien on saada tietää käsitteistä. Eri tieteenalassa katsotaan käsite eri tavoin. Etukäteen valmistautuminen edesauttaa tulkkauksen sujumista. En kuitenkaan usko, että luennoitsijat tekisivät kiusallaan näitä asioita. 

Viittomakielisenä opiskelijana ajattelen usein asioita ensin suomalaisella viittomakielellä, sitten vasta mietin miten kirjoittaa suomeksi. Olen joutunut opiskelemaan kahdella kielellä koko ajan. Siksi olen pyytänyt tulkkeja sormittamaan tavallista enemmän, jotta tietäisin ko.ilmiöstä suomenkielistä nimiä. Suomenkielisillä opiskelijoilla on hieman helpompaa, kun he voivat kuunnella ja kirjoittaa yhdellä kielellä. Voi olla, että luennoitsijat eivät aina ymmärrä tätä asiaa.Pitäisikö minun kertoa jokaisen kurssin alussa ja jokaiselle luennoitsijalle tästä asiasta? Koen, että minulla pitäisi olla opiskelurauhaa. Mitä mieltä olet?

Toivolan vanha piha

Ihmisoikeudet

Ollaan nyt jo tammikuun puolissavälissä. Mahtavaa kun ei ole enää niin pimeää. Lisääntyneen valon ansiosta tuntuu, että jaksaa tehdä vaikka mitä vaan. Eilatin reissu lienee tehnyt hyvää, kun piti olla viikko ilman opiskelua. Luin vain yhden romaanin.
Jyväskylän yliopiston kirjastosta on tullut kotoisa paikka. Voisin hautautua sinne -kirjojen ihmeelliseen maailmaan. Mitä voisin kertoa opinnoistani? Olen opiskellut todella paljon. Ehkä liikaa, mutta luennoilla istumiset ovat olleet niin ihania. Nyt pitää vaan saada luotua paljon tekstejä. Toivottavasti tämä oikea käsi kestää kevääseen asti.

Museologian aineopintojen opintomatka Tukholmassa

Teen myös museologian aineopintoja. Syksyn aikana on tullut käytyä museoissa. Tuntuu niin mahtavalta, että harrastuksesta voi saada opintopisteitä. Minua kiinnostaa viittomakielisten kulttuuriperintöön liittyvät kysymykset. Olisi tärkeää kehittää viittomakielisiä kulttuuripalveluja, sillä näen, että emme voi aina turvautua tulkkauspalveluihin. 

Muistelen 1990-luvun alkupuolta. Olin silloin mukana Kuurojen liiton järjestämällä kuuroudentuntemuskurssilla. Liisa Kauppinen puhui kovasti, miten meidän tulee huolehtia omasta kielestämme ja kulttuuristamme. Oma apu on aina paras. Tuntui ja tuntuu edelleen hyvältä, että hän sai ihmisoikeuspalkinnon. 

Ensimmäisenä suomalaisena!

Eilen tuli hyvät uutiset vammaisten ihmisoikeuksien sopimuksesta. Toivotaan, että Suomen hallitus ratifioi kevään aikana sopimuksen. Liisa Kauppinen on ollut mukana pitkässä prosessissa. Kuurojen ihmisoikeudet eivät ole todella itsestään selviä asioita. Suurin osa maailman kuuroista ei saa viittomakielistä koulutusta tai edes ollenkaan koulutusta. Siitä huolimatta meillä on edelleen paljon työtä täällä Suomessa.

Saimme nimittäin ennen joulua viestin opetusvirastosta, että viittomakielen opetus on keskeytetty. En tiedä, mitä minun tulee vielä tehdä. Tyttäreni ei siis käy enää keskiviikkoisin suomalaisen viittomakielen tunneilla. Sanotaan, että ihmisoikeudet eivät toteudu, jos kielelliset oikeudet eivät toteudu.

Moderna museet ;)

Kuvaterkkuja Eilatista

Tuulinen Eilat. Päivällä lämmintä, mutta yöllä niin kylmää.

Karun keskeltä löytyy myös kauneutta.

Takana Jordan

Mistä johtuu, että hautapaikoista löytyy paljon kiviä?

Kala näkyy!

Ei uskoisi mitä meren pohjalta löytyy.

Kuten esimerkiksi tämä olio. Muistakaa suojatossut!

Eilat sijaitsee oikeasti aavikolla.

Löytyy Eilatista karuja puolia -kesken rakennettuja hotelleja. Niissä asuu ihmisiä.

Kirjoitetaan vaan!

Kahvila Vocan työntekijä kirjoitti <3

Kirjoitin viimeksi kuuromykkyydestäni. Siitä tuli palautteita. Yksi kirjoitti minulle, että olen tuhonnut kuurojen vuosikymmenten työn. Yksi vanhempi kiitti minua, sillä hän on tuntenut samoin kuin minä. Toinen totesi, että olen tosiaan vastarannan kiiski. Sain sen leiman ollessani lukiossa Mikkelin kuulovammaisten koululla joskus 20 vuotta sitten. Eikö rehellisyys peri maata? Asioista voi olla aina eri mieltä. Kerroin vain, mitä ajattelin tai tunsin. Vapauduin oikeasti kirjoituksen jälkeen.

Mutta..

kuka todella puolustaa minun kaltaisia lapsia? Viime kirjoituksen jälkeen sain kuulla kuurojen vanhempien lapsen saaneen sisäkorvaistutteen -molempiin korviin. Aloin miettiä, mikä on mennyt vikaan? Miksi näin tapahtui? Ovatko vanhemmat niin epätoivoisia, että hejoutuivat tekemään tämän ratkaisun? Mitä heidän lapsensa ajattelee vanhemmistaan, jotka eivät ole hyväksynneet kuuroutta/kuuromykkyyttä? Toivon todella, että olen erittäin pahasti väärässä. Lasten parasta pitää ajatella, mutta mikä on lapsen paras? Kuka päättää siitä? Eikö sallita erilaisuutta, sillä me kaikki olemme loppujen lopuksi erilaisia.

Eikö enää sallita kuuromykkyttä? Mitä pahaa siinä on, jos lapsesta kasvaa kaksi-tai monikielinen, joka viittoo ja osaa lukea ja kirjoittaa monta kieltä, muttei puhua puhuttuja kieliä? Meitä on moneksi. Puhutaan mahdollisuudesta kuulemiseen, mutta kysytäänkö mahdollisuudesta kuuromykkyyteen? Ymmärrän hyvin kovaan ratkaisuun päättyneitä vanhempia, sillä he ovat oikeasti niin yksin. Mistä saadaan oikeasti tukea? Onko viittomakielisillä vanhemmilla riittävästi viittomakielistä perhepalvelua? Suomeen tarvittaisiin oikeasti kiertävää viittomakielistä kätilöä ja neuvolatätiä/setää.

Vielä yksi sana kuuromykkyydestä..


Haluan vielä sanoa, että kuuromykkyys ei aina tarkoita täydellistä mykkyyttä. Osaan kyllä puhua jonkin verran, mutta en kuitenkaan niin hyvin, että voisin keskustella vapaasti toisen ihmisen kanssa. 

Olen itse huomannut asioidessani, että aika moni osaa ottaa kynän ja paperin esille. Tästä ei siis tarvitse huolestua. Opetan ihan mielelläni ihmisiä kirjoittamaan asiansa paperille tai kännykkäänsä. Kirjoitetaan yhdessä!

Soppabaarista löytyy hyvää palvelua!

Olen kuuromykkä

Vietetään jälleen kansainvälistä kuurojen viikkoa! 

Pysähdyin pari päivää sitten pohtimaan, kuka olen. Miksi meistä on niin monta eri nimitystä? Olen Outi, mutta myös opettaja, opiskelija, nainen, äiti, viittova, näön varassa elävä. Mitä vielä muuta? Olen myös kuuro, kuulovammainen, kuuromykkä tai viittomakielinen, mutta joskus myös maahanmuuttaja tai ulkomaalainen. Minulle joskus puhutaan englantia, jos huomaa, että puhuttu suomen kieli ei riitä.

Kuuromykkiä retkellä 1930-luvulla

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän hyväksyn itseäni tällaisenä kun olen. Keski-ikä lähestyy ja näen itseni naisena, mutta myös kuuromykkänä. En enää ahdistu, kun en osaa puhua hyvin puhuttua suomea. Nuorempana ahdistuin, sillä ympäristö vaatii meitä puhumaan hyvin ja myös kuulemaan. Pistin kuulokojeet laatikkoon lopullisesti kun täytin 12 vuotta, mutta silti meidän piti viittoa ja puhua samanaikaisesti koulussa ja myös kotona. Piti oppia puhumaan, jotta voisi intergroitua yhteiskuntaan. Piti oppia kirjoittamaan hyvää suomea. Kilpailin luokkakavereiden kanssa ko.asiasta, mutta ei koskaan viittomakielen taidoista tarvittu kilpailla. En koskaan viihtynyt sukulaisten parissa, kun ei ollut tulkkia paikalla. Sain aina valokuva-albumit käsiini, sillä rakastan katsella kuvia. Tultuani aikuisikään aloin käyttää aktiivisesti viittomakielen tulkkausta ja myös kynä/paperi-metodia asioidessani, sillä ei voi aina saada tulkkausta ihan jokaiseen tilaisuuteen.

Samaan aikaan alkoi syntymäkuurojen vauvojen ja lasten sisäkorvaistutteiden leikkaukset. Ajattelin oikeasti, että olipa hyvä kun synnyin 1974. Äitini kertoi, miten silloin 1970-luvulla opiskeltiin viitottua suomea. Ajateltiin silloin, että pitää puhua ja viittoa samanaikaisesti. Opin viittomaan ja myös puhumaan, mutta en niin hyvin, että voisin rentoutua suomenkielellä. Ensimmäinen suomenkielinen sanani oli v...u. Viittomasta en tiedä, mikä oli minun ensimmäinen viittoma. 

Olen koko lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän aikana huomannut, miten kuuromykkä on kirosana meille. Minäkin inhosin sanaa koko sydämestäni. Ajattelin, että en voi olla kuuromykkä, koska pystyn kuitenkin jonkin verran puhumaan. En kuitenkaan voinut hyvin, koska en ole hyväksynyt itseäni sellaisena kuin minut on luotu. Me emme valitettavasti ole vapaita, sillä emme todellakaan saa olla sellaisia kuin me olemme oikeasti. Mitä pahaa on olla kuuromykkä? Vuosikausia on tullut luettua ja viitottua, että kamalaa kun lehdissä lukee taas se sama sana kuuromykkä! 

Miksi kuuromykkää ei enää käytetä? 1940-luvulla alettiin keskustella vakavasti, että pitää unohtaa kuuromykkä-nimitys ja ottaa kuuro  käyttöön. Kuurojen Liiton nimi muuttui ja myös Kuurojen Lehti. Silloin kuuroista aika moni oli kuuroutunut ja siksi oppinut puhumaan puhuttua kieltä. Heidän mielestään kuuromykkä on väärä termi heille. Ennen käytettiin puhuva kuuromykkä ja kuuromykkä.

Moni kuuroutunut kuuro toimi johtajana yhdistystoiminnassa ja myös Kuurojen Liitossa. Syntymästä saakka olevat kuuromykät sen sijaan olivat useimmiten jäseninä tai toiminneet aktiivisesti urheiluseuroissa. Tämä aika oli ennen 1970-lukua. 

Viittomakieli alkoi tulla enemmän koulumaailmaan, mutta myös kuuloteknologia. Meistä alettiin nähdä kuulovammaisina ja yritettiin korjata kuulolaitteilla. Ja edelleen yritetään korjata. Olemme saaneet oppia inhoamaan itseämme. Pilkattiin toisiamme, jos emme osanneet puhua tai kirjoittaa oikein. Emme oppineet kunnioittamaan itseämme sellaisina kuin olemme. Olemme joutuneet kielen ja kuulon kuntoutukseen. Eräs ystävistäni joutui käymään vuosittain sairaalakoulua 7 viikon verran, jotta hän oppisi puhumaan ja kuulemaan. Hän kertoi, miten joutui vaihtamaan sairaalan vaatteisiin tultuaan sinne maanantaisin aamulla ja perjantaisin kotiin. Olen pienestä pitäen käynyt kuulotutkimuksissa ja koulussa yritettiin opettaa meitä puhumaan. Puheterapiassa piti käydä kerran viikossa. Mielestäni on aika epäinhimmillistä vaatia meitä muuttumaan kuulevien kaltaisiksi.

Tuntuu, että olen ollut pitkään kaapissa. En ole yhtään huonompi kuin muut puhuvat kuuromykät. En enää pahastu, jos lehdessä lukee kuuromykkä. Siitä tulee pikemminkin kotoisa olo. Meistä puhutaan!

Meidän piti oppia lukemaan huulioita samaan aikaan kuin opimme kirjoittamaan.

Alkava syksy

Tulevassa talossani pitää olla nää portaat

Syksy on vahvasti ilmassa, vaikka kesää on kyllä vielä jäljellä. Tulen oikeasti kaipaamaan sandaalejani, sillä ne ovat minulle vapauden symbooli. Toisille saattaa olla moottoripyörä, mutta minulle riittää sandaalit. Ajatus siitä, että miten pitää laittaa sukat joka aamu jalkaan,hirvittää. Onneksi on lukuisia parittomia sukkia, että aamusta ei tule ikinä tylsä! Ja värikkäät kengät. Pitää kai hankkia yhdet uudet ei- mustat kengät, niin jaksaa kummasti.  Niin jaksaa sitten kävellä lukuisia portaita ja käydä luennoilla. Muistelen Portugalin reissua muutaman vuoden ajalta. Siellä on niin ihana kaakelikulttuuri ja kaikkialla valkoista paitsi kaakelit.

Mitä kaikkea syksy tuo tullessaan? Luentojen lisäksi myös mukavia tapahtumia, erityisesti kuurojen päivän viikolla. Kuurojen museo järjestää syyspäivän 29.9. Työväenmuseo Werstaan tiloissa. Olen mukana järjestelyissä. Tule mukaan oppimaan uusia asioita esineistä ja myös kertomaan. Mikä on esineen tarina? Tarina antaa arvoa esineelle. http://www.werstas.fi/?q=node/685 

Mitä vielä tapahtuu? Helsingissä järjestetään erilaisia juttuja arkisin, sitten vielä lauantaina on Jyväskylässä kuurojen emäntien tieto- ja taitokilpailut. Osallistuin kerran Porissa sellaisiin kisoihin. Oli kuule hauskaa, vaikka naiset arvostelivat kun en osannut kutoa sukan kantapäätä. En vieläkään osaa, mutta luuletko että opin nyt syksyn aikana jos perustaisin kotiini sukkapiirin?! Kyllä varmasti opin, jos saan jonkun neuvomaan kädestä pitäen ;) Käsityöt antavat oikeasti paljon. Tekee hyvää jotain käsillä.

Oikein värikästä syksyn alkua!