Vain kaksi

Tammikuu alkaa olla jo puolissavälissä. Arki on käynnistynyt. Tuntuu mukavalta olla jälleen opiskelija ja opiskella asioita. Jyväskylän yliopistolla on niin kaunis kampus. Aloitin eilen pitkästä aikaan vesijumpan juuri remontoidussa uimahallissa. Pitää vielä löytää jokin rytmi opiskelulle ja perheelle. Viikonlopun äitiys on ollut aika rankkaa, kun en voinut tukea lapsiani koulutehtävien kanssa. Tarkkaavaisuushäiriötä kärsivällä esikoisellani on ollut hyvin vaikeaa oppia asioita. Koulunkäynti on ollut ongelmallista. Harmittaa, että murrosikäinen ei suostunut millään suomalaisen viittomakielen tunneille.

Tilanne on sellainen, että nyt suomalaisen viittomakielen ryhmässä on vain kaksi oppilasta, joilla on aika iso ikäero. Keskusteltuani nuoren suomalaisen viittomakielen opettajan kanssa asioista, ja todettiin, että ei voi todella pakottaa kuuroja/viittomakielisiä vanhempia tuomaan lapsiaan tunneille. Olen kertonut blogissani jonkin aikaa sitten, että opetusviraston mukaan opetus toteutuu jos on vähintään 3 oppilasta. Tilanne on nyt sellainen, että on vain kaksi oppilasta, joista toinen on minun toinen lapsi. Olen todella kiitollinen, että opetus toteutuu vähäisestä oppilasmäärästä huolimatta.

Mistä tämä voi johtua? Ei ainakaan tiedotuksen puutteesta. Voi olla, että on monenlaisia syitä. Vanhemmat eivät aina jaksa olla aktiivisia. Työ-tai opiskeluelämä voi olla niin vaativaa, että ei haluta tehdä mitään ylimääräistä. Onko äidinkielen oppiminen verrattavissa harrastukseen? Ei todellakaan, sillä oman äidinkielen tunteminen on tärkeää. Olen kuitenkin huomannut, miten jonkun urheilulajin harrastus voi ohittaa oman äidinkielen oppimisen. Ihmisoikeudet eivät toteudu, jos yksilö ei saa oman äidinkielen opetusta. Oman äidinkielen opetus on yksi kielellisten oikeuksien toteuttamista. Voi olla, että moni vanhempi ei ymmärrä oikein syvällisesti tätä asiaa. Oman kielen ja kulttuurin arvostus voi olla aika ohutta. Olen huomannut, miten moni viittomakielinen puhuu/viittoo viittomakielen puolesta, mutta sen puolesta ei olla vielä valmiita tekemään asioita konkreettisesti. Viedään siis lapset vaikka 50 kilometrin päähän harrastamaan kaksi-kolme kertaa viikossa, mutta ei jakseta viedä lapset suomalaisen viittomakielen tunneille, koska ei ole kuljetusta. Vanhemmat käyvät töissä. Voidaanko miettiä, miten kuljetusasia hoidetaan? Pitää oikeasti keskustella myös opetusviraston kanssa, mitä voidaan tehdä. Onko mahdollista siirtää opetus Haukkarannan koululle, jossa on viittomakielen opetusta.

Jään odottamaan suomalaisen viittomakielen opettajan kutsua vanhempainiltaan, jossa voitaisiin keskustella näistä asioista. Vaarana on, että ensi syksyllä ei voi jatkaa opetusta jos on edelleen vain kaksi oppilasta. Ei näytä hyvältä, mutta olen oikeasti iloinen miten nuorempi lapseni saa oppia erilaisia asioita suomalaisesta viittomakielestä.On ollut niin  hauskaa keskustella lapsen kanssa suomalaisen viittomakielen kieliopista, sormituksista, viestinnästä ja niin edelleen. Suomalaisen viittomakielen oppiminen auttaa paljon muiden asioiden oppimista. Lapsi ymmärtää miksi viittomakielisessä kulttuurissa on asiat näin. Muistelen tässä noin 10 vuoden takaista tapahtumaa. Suomalaisen viittomakielen kurssillani oli mukana yksi kuurojen vanhempien kuuleva lapsi, joka ei ole koskaan saanut kouluaikana äidinkielensä opetusta. Tuntien jälkeen on ollut antoisaa keskustella hänen kanssaan asioista ja hänelle kirkastui, miksi suomalaisessa viittomakielessä on niin vahva kuvailu. Suomenkielessä ei kuvailla eläimiä samalla tavalla kuin suomalaisessa viittomakielessä (viittomakielessä kuvaillaan eläimiä esim. valkoinen apina, jolla on pitkä turkki) Hän sanoi,että on syyttänyt ihan turhaan vanhempiaan, sillä hänen vanhempansa eivät osanneet selittää eläinten nimiä suomeksi, vaan suomalaisella viittomakielellä. Hän oli nimittäin kuvaillut lapsena eläimiä kuvailun periaatteen mukaisesti, ja hänen opettajansa ei aina ymmärtänyt häntä. Ilmeisesti hän joutui usein naurun kohteeksi.

Olkaamme ylpeitä kuuroudestamme

Siivosin vähän kaappia ja löytyi pino kuurojenlehtiä. Pitäisi lajitella aikajärjestykseen. Olen laittanut lehtien väliin muistiinpanoja, mitä erilaisia hyviä kirjoituksia on tullut luettua. Tällä viikolla vietetään kansainvälistä kuurojen viikkoa. Sen kunniaksi haluan ottaa esille kuurojen lasten opetuksen.

Kun kävin lukiota Mikkelin kuulovammaisten koulussa 1990-luvun alussa ja yksi opettajista oli Arto Räsänen, joka opetti meille suomalaista viittomakieltä. Muistan hyvin, kuinka hyvin hän osasi viittoa ja hän selitti meille lukiolaisille viittomakielen variaatioita. Nauroin kerran hänelle, ja ajattelin, että kuuleva se keksii kaikenlaisia viittomia. Kuinka väärässä olinkaan! Monen vuoden päästä huomasin vanhemman kuuron viittovan sitä vanhaa viittomaa, josta Arto kertoi.

Arto oli kyllä aikaansa edellä. Hän kirjoitti jo 1960-luvulla viittomakielen kehittämisestä, sillä hän huomasi, että puuttui paljon viittomia. Siihen aikaan kouluissa ymmärrettiin, että kuurot lapset tarvitsevat viittomakieltä. Siirtyminen puhekielestä viittomakieleen ei ollut kovinkaan kivutonta, sillä moni opettajista ei osannut viittoa. Onneksi Kuurojen Liitto järjesti viittomakielen kursseja, vaikka oli enimmäkseen viitottua suomea.

Vuoden 1984 Kuurojen lehdessä (8/1984) ilmestyi Arto Räsäsen kirjoitus kuurojen lasten opetuksesta. Siinä Arto puolusti rohkeasti kuurojen oikeuksia:

"Aika alkaa olla kypsä vastaanottamaan ajatuksen, että äidinkieli on se tehokkain keino, millä kuuro ihminen voi luoda itselleen henkisesti voimakkaamman, varmemman ja rikkaamman identiteetin. Tarkoitan tällä äidinkielellä viittomakieltä, meidän kuulevien kuurojenopettajain itsekkäät pyrkimykset ovat olleet esteenä kouluelämän aikan. Samat itsekkäät syyt ovat olleet kuurojen lasten vanhemmilla. Vanhemmilla ehkä enemmän vielä tiedostamton halu torjua ajatus, että minun lapsellani on eri äidinkieli kuin meillä muilla kuulevilla perheenjäsenillä."

Siinä kirjoituksessa Arto otti esille myös kuurojen lasten opettajien koulutuksen ja pätevyyden puutteen. "Se ajatus on kuinka kuuleva henkilöä, suomenkieli äidinkielenää, voi opettaa kuuroa henkilöä, jolla on eri äidinkieli, viittomakieli. Ajatusleikkiä jatkaen voisin heittää arvoisille kolleegoilleni mietittäväksi, kuka haluaisi lähteä Ruotsiin opettamaan ruotsalaislapsia ja heille ehkä vielä ruotsinkieltä. Lisää mietittävää, kuinka suhtautuisitte venäläiseen opettajaan, joka tulisi opettamaan omaa suomalaista lastamme peruskouluun, ei venäjän kieleen vaan yleisten aineiden tai suomen kielen opettajaksi."

Tänä päivänä tilanne on niin toisenlaista kuin silloin 1980-luvulla. Ei saada olla kuuro vaan. Mitä pahaa kuuroudessa on? Miksemme voi antaa kuurojen olla kuuroja? Vanhemmuus on elämän yksi vaikemmista tehtävistä. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut hyvin yksilökeskeiseksi. Arvot ovat muuttuneet hyvin koviksi. Heikompi yksilö ei pärjää kilpailuhenkisessä maailmassa. Kuuro lapsi ei aina sovi kiireiseen perheeseen, jossa vanhemmat tekevät pitkää työpäivää. Kaksikielinen kasvatus vaatii paljon työtä, jos vanhemmat eivät osaa entuudestaan suomalaista viittomakieltä. Mietin, että kuurot lapset tarvitsisivat oikeasti kuuroja opettajia, jotka voisivat auttaa lasten kuulevia vanhempia. Miksi nykyään suurin osa kuuroista lapsista on yksikielisten/suomenkielisten opettajien vastuulla? Miten voimme tukea kuurojen lasten ja nuorten itsetunnon kehitystä?

Muistakaamme olla ylpeitä ja iloisia kuuroudesta. Olen hyvin ylpeä, että olen kuuro, vaikka tekee kipeää seurata kuurojen lasten ja nuorten kärsimystä. Jos haluat lisätietoja nykypäivän kuurojen ja huonokuuloisten lasten olosuhteista, niin kannattaa perehtyä tähän:

http://www.lapsiasia.fi/c/document_library/get_file?folderId=5535297&name=DLFE-20222.pdf

Hyvää kansainvälistä kuurojen viikkoa!

Kaksikielisten ihmisoikeuksien toteutumisesta..

Kysyin ystävältäni eilen, kuka on puhunut pakottamisesta kun ehdotin hänelle ottavan suomalaisen viittomakielen opetusaasian esille lastensa opettajan kanssa. Olin hämmästynyt, kun hän otti esille, ettei voi pakottaa. Onko kukaan muu puhunut pakottamisesta kun lapsi aloittaa kouluntaipaleen suomenkielisessä koulussa? Opitaan ihan itsestään selvästi tieto- ja taitoaineita kuten suomea, vaikka suomenkielisissä kodeissa puhutaan suomea.

Akateemista taitoa ei aina voi saavuta kotoa, jos vanhemmat eivät opeta lapsilleen kotona. Kotiopetus on yksi mahdollisuus, mutta puhun nyt yleensä lasten oppimisesta. Ellemme kannusta lapsiamme oppimaan enemmän suomalaisen tai suomenruotsalaisen viittomakielen kieliopista, kulttuurista ja viestinnästä. Silloin viittovista lapsista kasvaa kulttuurisesti ja viestinnällisesti heikkoja. Ilmiö on nähtävissä esimerkiksi viittomakielisissä uutisissa, kun osa uutislukijoista ei hallitse riittävästi suomalaista viittomakieltä vaikka he ovat kuuroja. Olen huomannut myös monen kuurojen vanhempien kuulevan lapsen vähättelevän heidän viittomakielen taitonsa, vaikka he osaisivat viittoa. Itsevarmuus ja itseluottamus puuttuvat. Näitä taitoja harjoitellaan koulussa. Kaksikieliset ja monikieliset lapset tarvitsevat paljon tukea ja kannustusta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Luulen, että kuurojen vanhempien asenteet ovat tulleet heidän kouluajoiltaan, jolloin koettiin viittomakielen olevan huono ja hyödytön kieli. Emme siis ole oppineet rakastamaan kieltämme niin riittävästi, että haluamme antaa lapsillemme oppivan hyvin suomalaista tai suomenruotsalaista viittomakieltä. Olkaamme enemmän ylpeitä viittomakielisyydestämme, johon kuuluu vahvasti kaksikielisyys. Olen yksi esimerkki, sillä pidän kirjoittamisesta suomeksi vaikka syntyy välillä kirjoitusvirheitä.

Syyskuun viimeisellä viikolla vietetään kuurojen viikko ja teemana on kaksikielisyys. Meillä on oikeus olla kaksikielisiä. Lisätietoja teemasta löytyy mm. Kuurojen Liiton sivulta. KL:n toiminnanjohtaja Markku Jokinen selittää, että kaksikielisyyden toteutuminen on myös kuuron ihmisoikeuksien toteutumista. Näin väitän samaa kuurojen vanhempien kuulevien lasten kohdalla. Miten voimme edistää kuurojen vanhempien kuulevien lasten ihmisoikeuksien toteutumista? Rakastamalla enemmän suomalaista viittomakieltä - se on meidän äidinkielemme.