Vain kaksi

Tammikuu alkaa olla jo puolissavälissä. Arki on käynnistynyt. Tuntuu mukavalta olla jälleen opiskelija ja opiskella asioita. Jyväskylän yliopistolla on niin kaunis kampus. Aloitin eilen pitkästä aikaan vesijumpan juuri remontoidussa uimahallissa. Pitää vielä löytää jokin rytmi opiskelulle ja perheelle. Viikonlopun äitiys on ollut aika rankkaa, kun en voinut tukea lapsiani koulutehtävien kanssa. Tarkkaavaisuushäiriötä kärsivällä esikoisellani on ollut hyvin vaikeaa oppia asioita. Koulunkäynti on ollut ongelmallista. Harmittaa, että murrosikäinen ei suostunut millään suomalaisen viittomakielen tunneille.

Tilanne on sellainen, että nyt suomalaisen viittomakielen ryhmässä on vain kaksi oppilasta, joilla on aika iso ikäero. Keskusteltuani nuoren suomalaisen viittomakielen opettajan kanssa asioista, ja todettiin, että ei voi todella pakottaa kuuroja/viittomakielisiä vanhempia tuomaan lapsiaan tunneille. Olen kertonut blogissani jonkin aikaa sitten, että opetusviraston mukaan opetus toteutuu jos on vähintään 3 oppilasta. Tilanne on nyt sellainen, että on vain kaksi oppilasta, joista toinen on minun toinen lapsi. Olen todella kiitollinen, että opetus toteutuu vähäisestä oppilasmäärästä huolimatta.

Mistä tämä voi johtua? Ei ainakaan tiedotuksen puutteesta. Voi olla, että on monenlaisia syitä. Vanhemmat eivät aina jaksa olla aktiivisia. Työ-tai opiskeluelämä voi olla niin vaativaa, että ei haluta tehdä mitään ylimääräistä. Onko äidinkielen oppiminen verrattavissa harrastukseen? Ei todellakaan, sillä oman äidinkielen tunteminen on tärkeää. Olen kuitenkin huomannut, miten jonkun urheilulajin harrastus voi ohittaa oman äidinkielen oppimisen. Ihmisoikeudet eivät toteudu, jos yksilö ei saa oman äidinkielen opetusta. Oman äidinkielen opetus on yksi kielellisten oikeuksien toteuttamista. Voi olla, että moni vanhempi ei ymmärrä oikein syvällisesti tätä asiaa. Oman kielen ja kulttuurin arvostus voi olla aika ohutta. Olen huomannut, miten moni viittomakielinen puhuu/viittoo viittomakielen puolesta, mutta sen puolesta ei olla vielä valmiita tekemään asioita konkreettisesti. Viedään siis lapset vaikka 50 kilometrin päähän harrastamaan kaksi-kolme kertaa viikossa, mutta ei jakseta viedä lapset suomalaisen viittomakielen tunneille, koska ei ole kuljetusta. Vanhemmat käyvät töissä. Voidaanko miettiä, miten kuljetusasia hoidetaan? Pitää oikeasti keskustella myös opetusviraston kanssa, mitä voidaan tehdä. Onko mahdollista siirtää opetus Haukkarannan koululle, jossa on viittomakielen opetusta.

Jään odottamaan suomalaisen viittomakielen opettajan kutsua vanhempainiltaan, jossa voitaisiin keskustella näistä asioista. Vaarana on, että ensi syksyllä ei voi jatkaa opetusta jos on edelleen vain kaksi oppilasta. Ei näytä hyvältä, mutta olen oikeasti iloinen miten nuorempi lapseni saa oppia erilaisia asioita suomalaisesta viittomakielestä.On ollut niin  hauskaa keskustella lapsen kanssa suomalaisen viittomakielen kieliopista, sormituksista, viestinnästä ja niin edelleen. Suomalaisen viittomakielen oppiminen auttaa paljon muiden asioiden oppimista. Lapsi ymmärtää miksi viittomakielisessä kulttuurissa on asiat näin. Muistelen tässä noin 10 vuoden takaista tapahtumaa. Suomalaisen viittomakielen kurssillani oli mukana yksi kuurojen vanhempien kuuleva lapsi, joka ei ole koskaan saanut kouluaikana äidinkielensä opetusta. Tuntien jälkeen on ollut antoisaa keskustella hänen kanssaan asioista ja hänelle kirkastui, miksi suomalaisessa viittomakielessä on niin vahva kuvailu. Suomenkielessä ei kuvailla eläimiä samalla tavalla kuin suomalaisessa viittomakielessä (viittomakielessä kuvaillaan eläimiä esim. valkoinen apina, jolla on pitkä turkki) Hän sanoi,että on syyttänyt ihan turhaan vanhempiaan, sillä hänen vanhempansa eivät osanneet selittää eläinten nimiä suomeksi, vaan suomalaisella viittomakielellä. Hän oli nimittäin kuvaillut lapsena eläimiä kuvailun periaatteen mukaisesti, ja hänen opettajansa ei aina ymmärtänyt häntä. Ilmeisesti hän joutui usein naurun kohteeksi.

Kielen ja kulttuurin omistamisesta

Viime vuosina on puhuttu eri yhteyksissä kielen ja kulttuurin omistamisesta. Kenellä on oikeus suomen kieleen? Kuka voi leikkiä suomen kielellä ja muuttaa sitä? Miten on suomalaisen viittomakielen kohdalla? Miten sitä kohdellaan? Kuka päättää sen käytöstä? Suomessa viittomakieleen liittyvä korkein status lienee Jyväskylän yliopistolla, kun siellä on viittomakielen professorin virka. Kuurojen Liitto ry edustaa Suomen kuuroja, joita sanotaan olevan noin 5000.

Missä näkyy erilaisia kannanottoja suomalaisen viittomakielen puolesta? Kuka huolehtii suomalaisesta viittomakielestä ja sen kulttuurista? Jyväskylän yliopisto, Kotuksen viittomakielen lautakunta, Kuurojen  Liitto ry:n viittomakielitoimikunta vai jokin muu?

Tiedetäänkö kuurojen/viittomakielisten yhteisössä riittävästi viittomakielen lautakunnan toimista? Onneksi ennen joulua viittomakielen lautakunta esittäytyi Kuurojen  liiton nettitelevisiossa. Näin saadaan enemmän läheisyyttä. Olisi aika tärkeää keskustella yhdessä suomalaista ja suomenruotsalaista viittomakieltä koskevia asioita unohtamattakaan maahanmuuttajien viittomakieliä.

Suomalaiseen viittomakieleen liittyviä epämiellyttäviä asioita tapahtuu koko ajan. Miksi annetaan niiden tapahtuvan? Koska meillä ei ole riittävästi valtaa. Tove Skutnabb-Kankaan mukaan vähemmistökielillä ei ole aina valtaa. Onko viittomakielen lautakunnalla riittävästi valtaa? Kunnioitetaanko lautakuntaa? Olen monesti miettinyt, millä perusteella lautakunnan jäseniä valitaan. Missään ei näy ilmoituksia lautakunnan paikasta.

Kielellinen ja kulttuurinen tietous on monella aika ohutta. Olkoon yksi tämä esimerkki: Viittomakielen äidinkielekseen on ilmoittanut vuoden 2012 huhtikuun loppuun menneessä 223 ihmistä.  Keskustellaanko riittävästi asioista yhdessä? Kuurojen Liitto on ajamassa viittomakielilakia. Ymmärretäänkö kuurojen/viittomakielisten yhteisössä, mitä viittomakielilaki todella tarkoittaa ihan juuriruohon tasolla?

Tähän asti on annettu ihmisten kohdella suomalaista viittomakieltä ihan miten vaan. Lainataan vähän sieltä viittomia viittomakommunikaatiossa. Tehdään lastenohjelmia viitotulla puheella kuten näkyy kuuloavaimen sivulla:
"Viitotun puheen käyttäjäryhmät kasvavat koko ajan. Sitä käyttävät muun muassa kuuroutuneet, huonokuuloiset sekä sisäkorvaistutteen saaneet lapset. Myös hyvin suomen kieltä ymmärtävät viittomakieliset voivat hyötyä käännöksestä, Tytti Honkanen kertoo. Viitottu puhe eroaa viittomakielestä siten, että se ei ole oma itsenäinen kielensä, vaan mukailee suomen kielen rakennetta."
http://www.kuuloavain.fi/ylen-pikku-kakkosen-ohjelmia-my%C3%B6s-viitottuna

Uskomatonta, mihin tämä suomalainen yhteiskunta on oikein menossa. Mitä menettävää on, jos ihmiset oppisivat oikeaa viittomakieltä ja sen upeaa historiaa, kulttuuria? Toivon enemmän kannanottoja Suomessa toimivien viittomakielten puolesta. Olemme olleet liian hiljaisia. Ottakaamme enemmän vastuutta, hyvät viittomakieliset! Emme siis voi antaa kyseisten elinten hoitavan yksin näitä asioita, vaan hoidetaan yhdessä. Enemmän yhteisöllisyyttä, vastuunottoa ja rakkautta.
 

Äidinkielellä asioiminen

Olen monesti pohtinut, mistä johtuu kun viittomakielisiä palveluja ei ole kovinkaan paljon. Voi olla, etten ole kovinkaan tietoinen niiden palvelujen saatavuudesta. Kävin eilen kosmetologilla, ja ilahduin, kun hän osasi sormittaa. On ihan selvä asia, että sormittamisen taidot eivät tarkoita viittomakielisiä palveluja.  Viittomakieliset ovat usein kaksi-tai monikielisiä. Käytän aika paljon kynää ja paperia asioidessani, ellen ole tilannut tulkkausta. Tällä hetkellä voidaan tilata tulkkausta ihan mihin tilanteeseen vaan. Olen tilannut tulkkausta esimerkiksi terveyshuoltoon, kauneushoitolaan, kampaajalle yms.Mistä johtuu, että tilataan aina tulkkausta asioiden hoitamiseen. Emmekö osaa vaatia viittomakielistä henkilökuntaa?

Tulkkipalvelut eivät kuitenkaan korvaa viittomakielisiä palveluja. Aika moni turvautuu tulkkipalveluihin ja valitettavasti myös Jyväskylässä, seurakunnan työntekijän apuun.  Mistä johtuu, että suomalaista tai suomenruotsalaista viittomakieltä osaavat eivät mainosta palvelujaan? Voisiko viittomakieltä osaavat yrittäjät, ammattilaiset ja muut tiedottaa palveluistaan esimerkiksi lehdissä tai kaupungin verkon sivuilla? Asun nyt opintovapaan aikana Jyväskylässä, ja haluaisin tietää, missä,millaisia,mitä viittomakielisiä palveluja Jyväskylässä on. Ne viittomakieliset, jotka eivät hallitse riittävästi suomenkieltä tai niiden itseluottamus puuttuu, turvautuvat seurakunnan työntekijän tai omaisten apuun.

Milloin tapahtuu se päivä, jolloin Jyväskylän kauppakadulta löytyy viittomakielisiä palveluja? Kävelisin pitkin kauppakatua ja joka kolmannessa liikkeessä olisi vähintään yksi viittomakieltä osaava työntekijä. Tilaisin ajan  ilman paperia ja kynää -omalla äidinkielelläni.

En tällä kirjoituksella väheksy tulkkipalveluja tai seurankunnan työntekijän tarjoamaa apua, vaan haluan esittää esille keskustelun viittomakielisistä palveluista. Tästä on aika korkea keskustella avoimesti.

Ilmoita äidinkielesi väestörekisteriin!

Olen miettinyt Suomessa viittomakielisten todellista määrää, miten paljon meitä on todellisuudessa. Viranomaiset eivät aina tiedä, miten monta viittomakielisiä on oikeasti. Kuurojen liitto on ilmoittanut lukumääriä, mutta ne eivät aina kerro totuutta todellisista määristä. Taidan nyt harrastaa vähän matematiikkaa.

Viittomakielen äidinkielekseen on ilmoittanut vuoden 2012 huhtikuun loppuun menneessä 223 ihmistä. Määrä ei kuulosta paljon, mutta vuoden 2011 loppuun mennessä on ilmoittanut vain 91. Neljän kuukauden aikana on siis ilmoittanut 132 viittomakielistä äidinkielekseen viittomakielen. 3 vuotta sitten siis 5.1.2009 on ilmoittanut vain 49 ihmistä viittomakielen äidinkielekseen. Mielestäni on tärkeää, että viranomaiset tietävät miten paljon meitä on. Silloin meidän on helpompaa vaatia viittomakielisiä palveluja, jos on saatavilla tarkkaa tilastotietoa. Kuurot eivät ole ainoita äidinkielisiä viittojia. Suomessa on monta kuulevia ja huonokuuloisia ihmisiä, joiden äidinkieli on viittomakieli (suomalainen, suomenruotsalainen, venäläinen, virolainen, amerikkalainen, ruotsalainen vai jokin muu).

Viittomakieliset ovat usein kaksi- tai monikielisiä, mutta kannattaa ilmoittaa jonkun viittomakielen äidinkielekseen. Viittomakieliset, meidän pitää muistaa mainita, mistä viittomakielestä on kyse. Sain s-postin väestörekisteristä, että 64 ihmistä on ilmoittanut vain viittomakielen. Suomalainen viittomakieli äidinkielenä on silloin huhtikuuhun 2012 mennessä 147. Venäläinen viittomakieli äidinkielenä on 11 ja vietnamilainen viittomakieli 1. Tämä on ymmärrettävää, että moni ei viito automaattisesti mistä viittomakielestä on kyse. Viitomme usein vain VIITTOMAKIELI. Puhutuissa kielissä ei käytetä PUHEKIELI, vaan sanotaan mistä puhutusta kielestä on kyse.


Hei, jos huomaat, että et ole vielä ilmoittanut väestörekisteriin äidinkielestäsi. Ehdit vielä ilmoittaa! Lisätietoja ilmoittamisesta löytyy tästä osoitteesta: http://www.kl-deaf.fi/fi-FI/uutiset/uutinen/?announcementId=e9f5933f-f2d2-4495-849a-0ef568dafa61&groupId=1ce45fc2-06ff-4d19-924c-67939a0bd93c

Onko poikasi kuulovammainen?

Olen pitkään miettinyt, miten näitä asioita pitäisi ottaa esille. Suomalaisen viittomakielen opetusta on ollut aika vaikeaa saada kaksikielisille lapsilleni, joilla on kaksi äidinkieltä: suomalainen viittomakieli ja suomi. Ennenkuin esikoiseni aloitti peruskoulua kävimme keskustelemassa asiasta Jyväskylän opetustoimessa keväällä 2005 ja sieltä kysyttiin: Onko poikasi kuulovammainen? Vastasin, ettei ole, mutta hänellä on kaksi äidinkieltä. Tämä vastaus ei tyydyttänyt silloista opetustoimen johtajaa, joka totesi, että kaupungilla ei ole vastuutta tarjota opetusta, koska lapsemme eivät ole kuulovammaisia. Sanottiin, että kotikielen opetusta voidaan järjestää jos löytyy yli 3 oppilasta. Yritin saada muita viittomakielisiä vanhempia kiinnostumaan asiasta, sillä tiesin, että olisi samanikäisiä lapsia samassa kaupungissa. Asia ei toteutunut, koska ei ollut kiinnostusta. Asia siis jäi siihen, mutta mietin miten voisi saada lapsilleni äidinkielen opetusta. Viittomakielisen luokanopettajankoulutuksen saaneena masennuin entistä enemmän, mutta yritin ajatella optimisesti ja ottaa asian esille monessa paikassa. Välinpitämättömyyttä ja tiedonpuutetta on ollut. Tunsin viittoneeni sokeille silmille. Olin silloin töissä Jyväskylän yliopistolla, ja onnistuin saamaan esikoiselleni suomalaisen viittomakielen yksityisopetusta noin kuukaudeksi erään opiskelijan suomalaisen viittomakielen opetusharjoituksella kun hän oli ensimmäisellä luokalla.

Seuraava kerta oli sitten kun esikoiseni oli neljännellä luokalla ja kuopukseni toisela luokalla. Silloin Jyväskylän yliopiston suomalaisen viittomakielen oppiaine OKL:n kanssa järjesti suomalaisen viittomakielen äidinkielen opetusharjoittelua yhteistyössä Jyväskylän kaupungin opetustoimen kanssa. Kokeilu kesti vuoden ja lapsemme kävivät noin vuoden tiistaisin normaalin koulupäivän jälkeen. Jyväskylän yliopiston opiskelijat tekivät hyvän harjoittelun ja lapsemme saivat tutustua suomalaisen viittomakielen kielioppiin, ilmaisuharjoituksiin ja keskusteluharjoituksiin eri-ikäisten viittomakielisten kanssa. Sen vuoden jälkeen ei tapahtunut mitään. Muutin kuopukseni kanssa uuden työn perässä Helsinkiin v. 2010 ja tyttäreni aloitti neljännen luokan Munkkiniemen ala-asteen koululla. Innostuneena ajattelin, että Helsingissä on varmasti helpompaa saada opetusta, kun siellä asutaan niin paljon viittomakielisiä perheitä. Miten kävi?

Helsingin opetusvirastossa ei tiedetty, miten suomalaisen viittomakielen opetusta järjestetään. Otin yhteyttä syksyllä 2010 Alberinkouluun, joka toimii Pitäjämäen koululla. Täytin syksyllä kotikielen opetuksen lomakkeen ja toimitin helsingin opetusvirastoon. Keskustelin asiasta tyttäreni luokanvalvojan kanssa, joka kehotti ottamaan yhteyttä rehtoreihin. Lähetin Munkkiniemen ala-asteen koulun rehtorille ja myös Albertinkoulun rehtorille sähköpostia, että tyttäreni tarvitsee äidinkielen opetusta. Jäin sitten odottamaan. Päivät muuttuivat viikoiksi. Viikot muuttuivat kuukausiksi kunnes kysyin uudestaan talvella 2011 tilanteesta. Kävi ilmi, että rehtorit eivät ole pitäneet yhteyttä toisiinsa. Luvattiin, että opetusta järjestyisi syksyllä 2011.

Tyttäreni aloitti viidennen luokan syksyllä 2011. Saimme tietää, että Albertinkoulu järjestäisi opetusta keskiviikkoisin. Olimme innoissamme, ja koulu sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä kotoamme. Tyttäreni kävi siellä säännöllisesti. Kysyin häneltä, miten opetus on mennyt. Kuvittelin, että tyttäreni saisi opetusta monen viittomakielisen lapsen kanssa, mutta ei asia ollut noin. Tyttäreni sai opetusta erään suomenkielisten vanhempien huonokuuloisen lapsen kanssa, joka ei osannut viittoa oikein kunnolla. Olen monta kerta miettinyt lasteni kohtaloa. Pitää varmaan oppia luopumaan unelmasta saada toimivaa ja hyvää suomalaisen viittomakielen äidinkielen opetusta lapsilleni, kun pääkaupunkiseudulla asuvat viittomakieliset perheet eivät vaadi lapsilleen opetusta. Miten meidän lapsemme saisivat oppia rakastamaan äidinkieltämme, jos vanhemmat eivät kunnioita äidinkieltään. Ihmettelen edelleen, miksi Albertinkoululla ei opeteta viittomakielisiä lapsia yhdessä. Poikani ei ole saanut suomalaisen viittomakielen opetusta sen opiskelijoiden harjoittelun jälkeen. Olen alkanut hyväksymään todellisuuden ja sen, ettei voi tavoittaa kuuta taivaalta.

Syrjitäänkö lapsiani, koska he eivät satu olemaan kuulovammaisia?