Vähemmistökieli vai ei?

Tuli uusia tietoja viittomakielen opetukseen liittyvistä asioista. Lyhyesti: suomalainen viittomakieli ja myös suomenruotsalainen viittomakieli ovat Suomessa vähemmistökielen asemassa kuten myös romani ja saame. Jyväskylän kaupunki voi maksaa opettajalle palkkaa, jos on vähintään kaksi (2) oppilasta. Kyllä on ihan selvä asia, että mitä enemmän oppilaita ryhmässä niin sitä parempi, mutta pallo on vanhemmilla. Pitää kyllä vielä selvittää eri käsitteistä: vähemmistökieli, äidinkieli ja kotikieli.

Jyväskylän alueella elää monta eri viittomakieltä: suomalainen, suomenruotsalainen, ruotsalainen, virolainen ja venäläinen .Jyväskylän kaupungin opetustoimen mukaan voidaan järjestää myös muiden viittomakielten opetusta, jos on oppilasta vähintään neljä (4). Muut viittomakielet eivät ole ns. vähemmistökielen asemassa. Näin opetustoimesta sanottiin. Meidän tulee tukea myös muita viittomakieliä kuin vain suomalaista tai suomenruotsalaista, joilla on vähemmistökielen asemassa.

Näistä asioista keskusteltiin perheillassa 8.4. Jyväskylän kuurojen yhdistyksellä. Lapsista näkee, miten hauskaa oli kokoontua yhteen. Ensin juotiin mehut ja syötiin vähän herkkuja. Tutustuttiin toisiimme. Yllättävän monta perhettä asuu Jyväskylän seudulla. Toivottavasti tulee jatkossa lisää tapaamisia. Vertaistukea tarvitaan aina, mutta tärkeintä on antaa lasten tavata toisiaan. Kuurojen vanhempien lapset tarvitsevat toisiaan ja nauraa puhutuilla tai viitotuilla kielillä. Lapset saivat nauttia esityksistä ja saada jäätelöä pingviiniltä ;)

Laskin, että Jyväskylän alueella asuu enemmän monikielisiä perheitä kuin kaksikielisiä perheitä. Lapsi voi puhua ja viittoa yhteensä 3-4 eri kieltä. Perheet tarvitsevat oikeasti tukea. Osaavatko neuvolat ja päiväkodit tukea monikielisiä perheitä? Ei kai enää pakoteta yksikielisyyteen?


p.s. Jyväskylässä on kesätapahtuma 10.-13.7. Mäki-Matin perhepuistossa tulee olemaan viittomakielisiä ohjelmia. Lisätietoa tullee lähiaikoina, mutta laita kalenteriisi :)

Kuoleva kukka

Tuli otettua ihania lokakuisia kuvia nuhaisena, sillä en voinut lähteä Helsingin kuurojen yhdistykselle leipomaan. Teki hyvää kävellä töiden jälkeen ilman kiireitä asunnolle. Haagan ja Lassilan alueilla löytyy muutama siirtolapuutarha. Oli mahtavaa katsella, miten luonto vaipuu syksyyn. Värit muuttuvat. Osa kukista kuihtuu, mutta kauniisti. Miksen ole aikaisemmin huomannut, miten kuihtuminen voi olla myös kaunista?

Tuli samalla mietittyä, miten elämä voi sammua ja syntyä. Heikot jäävät syrjään ja vahvat selviytyvät. Samaa on monen kielen ja ihmisen laita. Vähemmistökielet häviävät, ellei luoda erilaisia kielen suojeluohjelmia, kielipesiä. Muistan, kuinka vahvasti Tove Skutnabb-Kangas vaikutti voimakkaasti minuun kun luin opiskeluaikanani hänen kirjojaan vähemmistökielistä ja niiden tilanteista. Ellei huolehdita niistä, sitten niiden mukaan häviää monenlaisuus. Meidän pitäisi huolehtia erilaisista kukista, jotta luonnon elinvoimaisuus säilyisi.

Ihailemani lupiinit ovat silmissäni niin kauniita, mutta ne tuhoavat monia luonnon kasveja. Samaa on suomalaisen viittomakielen kohdalla, mutta suomenruotsalainen viittomakieli on nyt erittäin uhanalainen kieli. Miten voisimme tukea kuolevaa kieltä? Ei ole oikein, että suomalaisen viittomakielen käyttäjät ovat liian usein mukana suomenruotsalaisten viittomakielisten tapahtumissa. Olen aina ollut kiinnostunut eri viittomakielistä ja haluaisin oppia suomenruotsalaista viittomakieltä, mutta olen kuitenkin pysynyt suurimmaksi osaksi syrjällä. Suomenruotsalaiset viittomakieliset lapset tarvitsevat oikeasti paljon kielellisiä virikkeitä ja myös opetusta omasta kielestään. Suomenruotsalaiset kuurot ovat aina olleet monikielisiä ja he osaavat hyvin nopeasti vaihtaa kielensä suomalaiseen viittomakieleen. Koulutettuja suomenruotsalaisia viittomakielisiä ei ole kovinkaan monta. Jos halutaan elvyttää kuolevaa kieltä, silloin pitäisi olla tarkkaan mietitty ohjelma ja keskustelua yhteisön sisällä. Suomenruotsalaisten kuurojen koulu Porvoossa suljetettiin v.1993. Siitä on siis kohta 20 vuotta.

Olkaamme ylpeitä kuuroudestamme

Siivosin vähän kaappia ja löytyi pino kuurojenlehtiä. Pitäisi lajitella aikajärjestykseen. Olen laittanut lehtien väliin muistiinpanoja, mitä erilaisia hyviä kirjoituksia on tullut luettua. Tällä viikolla vietetään kansainvälistä kuurojen viikkoa. Sen kunniaksi haluan ottaa esille kuurojen lasten opetuksen.

Kun kävin lukiota Mikkelin kuulovammaisten koulussa 1990-luvun alussa ja yksi opettajista oli Arto Räsänen, joka opetti meille suomalaista viittomakieltä. Muistan hyvin, kuinka hyvin hän osasi viittoa ja hän selitti meille lukiolaisille viittomakielen variaatioita. Nauroin kerran hänelle, ja ajattelin, että kuuleva se keksii kaikenlaisia viittomia. Kuinka väärässä olinkaan! Monen vuoden päästä huomasin vanhemman kuuron viittovan sitä vanhaa viittomaa, josta Arto kertoi.

Arto oli kyllä aikaansa edellä. Hän kirjoitti jo 1960-luvulla viittomakielen kehittämisestä, sillä hän huomasi, että puuttui paljon viittomia. Siihen aikaan kouluissa ymmärrettiin, että kuurot lapset tarvitsevat viittomakieltä. Siirtyminen puhekielestä viittomakieleen ei ollut kovinkaan kivutonta, sillä moni opettajista ei osannut viittoa. Onneksi Kuurojen Liitto järjesti viittomakielen kursseja, vaikka oli enimmäkseen viitottua suomea.

Vuoden 1984 Kuurojen lehdessä (8/1984) ilmestyi Arto Räsäsen kirjoitus kuurojen lasten opetuksesta. Siinä Arto puolusti rohkeasti kuurojen oikeuksia:

"Aika alkaa olla kypsä vastaanottamaan ajatuksen, että äidinkieli on se tehokkain keino, millä kuuro ihminen voi luoda itselleen henkisesti voimakkaamman, varmemman ja rikkaamman identiteetin. Tarkoitan tällä äidinkielellä viittomakieltä, meidän kuulevien kuurojenopettajain itsekkäät pyrkimykset ovat olleet esteenä kouluelämän aikan. Samat itsekkäät syyt ovat olleet kuurojen lasten vanhemmilla. Vanhemmilla ehkä enemmän vielä tiedostamton halu torjua ajatus, että minun lapsellani on eri äidinkieli kuin meillä muilla kuulevilla perheenjäsenillä."

Siinä kirjoituksessa Arto otti esille myös kuurojen lasten opettajien koulutuksen ja pätevyyden puutteen. "Se ajatus on kuinka kuuleva henkilöä, suomenkieli äidinkielenää, voi opettaa kuuroa henkilöä, jolla on eri äidinkieli, viittomakieli. Ajatusleikkiä jatkaen voisin heittää arvoisille kolleegoilleni mietittäväksi, kuka haluaisi lähteä Ruotsiin opettamaan ruotsalaislapsia ja heille ehkä vielä ruotsinkieltä. Lisää mietittävää, kuinka suhtautuisitte venäläiseen opettajaan, joka tulisi opettamaan omaa suomalaista lastamme peruskouluun, ei venäjän kieleen vaan yleisten aineiden tai suomen kielen opettajaksi."

Tänä päivänä tilanne on niin toisenlaista kuin silloin 1980-luvulla. Ei saada olla kuuro vaan. Mitä pahaa kuuroudessa on? Miksemme voi antaa kuurojen olla kuuroja? Vanhemmuus on elämän yksi vaikemmista tehtävistä. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut hyvin yksilökeskeiseksi. Arvot ovat muuttuneet hyvin koviksi. Heikompi yksilö ei pärjää kilpailuhenkisessä maailmassa. Kuuro lapsi ei aina sovi kiireiseen perheeseen, jossa vanhemmat tekevät pitkää työpäivää. Kaksikielinen kasvatus vaatii paljon työtä, jos vanhemmat eivät osaa entuudestaan suomalaista viittomakieltä. Mietin, että kuurot lapset tarvitsisivat oikeasti kuuroja opettajia, jotka voisivat auttaa lasten kuulevia vanhempia. Miksi nykyään suurin osa kuuroista lapsista on yksikielisten/suomenkielisten opettajien vastuulla? Miten voimme tukea kuurojen lasten ja nuorten itsetunnon kehitystä?

Muistakaamme olla ylpeitä ja iloisia kuuroudesta. Olen hyvin ylpeä, että olen kuuro, vaikka tekee kipeää seurata kuurojen lasten ja nuorten kärsimystä. Jos haluat lisätietoja nykypäivän kuurojen ja huonokuuloisten lasten olosuhteista, niin kannattaa perehtyä tähän:

http://www.lapsiasia.fi/c/document_library/get_file?folderId=5535297&name=DLFE-20222.pdf

Hyvää kansainvälistä kuurojen viikkoa!