Lontoon reissu joulun alla

Tuli tehtyä neidin kanssa ihan joulun alla Lontoon reissu. Oli kyllä kivaa olla ihan kahdestaan neidin kanssa ja kokea erilaisia asioita yhdessä. Oppia lisää englantia. Tuli katsottua aamuisin telkkaria ainakin puolitoista tuntia ennen lähtöä kaupungille, nähtävyyksille, konsertille. Oli kyllä mahtavaa katsella rauhassa telkkaria ilman kiireitä ja seurata tekstitystä. Hämmästyin, miten moni ohjelma tekstitetään. Jopa mainoksissa teksitetään! Voi miten rakastan mainoksia! Ymmärrän entistä enemmän, miksi mainokset voivat johtaa ihmisiä harhaan. Niissä käytetään sanoja hyvin taitavasti, että ihminen lankeaa helposti. Mistä johtuu, että Suomessa ei tekstitetä mainoksia? Johtuuko mainosten hauska tekstilaji, vai jokin muu seikka?

Tekstityksen lisäksi on myös lastenohjelma brittisillä viittomilla. Seurattuani pari aamun lastenohjelmaa tulin tyttäreni kanssa siihen tulokseen, että kyse oli viittomakommunikaatiosta. Siinä ei käytetty BSL:tä (brittiläinen viittomakieli), vaan viittomia. Ohjelma on tarkoitettu enimmäkseen vammaisille lapsille, jotka eivät jostain syystä kykene puhumaan sujuvasti englannin kielellä. Toisaalta on hyvä asia, että ihmiset oppivat enemmän erilaisuudesta. Oppii jotain viittomista, mutta ei viittomakielestä.

Saimme myös nauttia Emmerdale -ohjelmaa tulkkauksen avulla, kun ohjelmassa on mukana tulkkausta brittiläisellä viittomakielellä. Oli hieman vaikeaa seurata ohjelmaa, sillä oli samaan aikaan tekstitystä englanniksi ja myös tulkkausta BSL:llä. Tyttäreni kysyi, voiko ottaa tulkkaus pois. Vasta seuraavana päivänä tottui vähän enemmän tulkkauksen ja ohjelman seuraamiseen. Olen niin tottunut lukemaan tekstitystä ohjelman katsomisen aikana. Lienee kysymys viittomakielen lukutaidosta. En ole koskaan pitänyt esimerkiksi teatteritulkkauksesta, sillä haluan yleensä nauttia näyttelijöiden ilmeistä,eleistä ja kehonkielestä. Jos on kaksi tulkkia jossain toisella puolella lavaa, niin tuntuu että seuraisi tennisottelua.

Meidän reissumme tärkein asia oli kenties neidin kauan odottama BIGBANG konsertti. Kuuroudestani huolimatta tuntui mukavalta seurata esitystä ja neitiä, joka oli ihan onneissaan. Siellä oli ihana valomeri,kun faneilla oli käsissään keltainen valokukka.

Saimme myös seurata konserttia edellisenä iltana joululauluja brittiläisellä viittomakielellä Traflgar Squarella. Upea paikka! Meillä oli sen verran aikaa ennen joululauluja. Poikkesimme National Galleryssä, joka on muuten ilmainen museo. Upeita teoksia löytyy vaikka kuinka paljon, mutta oli kivaa bongata yhden suomalaisen teoksen! Akseli Gallen-Kallelan teos: Lake Keitele 1905. Museo meni sitten kuudelta kiinni ja meillä oli vielä tunti aikaa. Mentiin ihanaan kirjakahvilaan leputtamaan väsyneet jalat ja väsyneen selän. Tuli ostettua taas kirjoja. Mentiin sitten laulamaan joululauluja. Paikalla oli aika paljon väkeä. Huomaa, että moni kuuro ei tunne toisiaan. Ei ihme. Englannissa on niin paljon kuuroja ihmisiä. Kerättiin myös allekirjoituksia kuurojen lasten opetuksen puolesta. Kyselin vähän tietoja Englannin tilanteesta. Allekirjoitusten kerääjien mukaan siellä on noin 70 000 kuuroa lasta, joiden oppimisen mahdollisuudet eivät ole kovinkaan hyviä. Opettajat eivät aina viito kunnolla ja niin edelleen.

Jokainen elää omaa elämäänsä

Kun olin ohikulkumatkalla kotiin poikkesin eräässä kuurojen yhdistyksessä moikkamassa tuttuja. Kysyin yhdistyksen puheenjohtajalta, tuleeko sieltä joku edustamaan edesmenneen kulttuurivaikuttajan hautajaisiin ja vastauksesi tuli: "En tunne häntä. En usko, että täältä tulee ketään sinne." Olin hieman ihmeissäni, mutta ajattelin, että eipä asia kuulu minulle. Jäin kuitenkin pohtimaan asioita, mistä tuo välinpitämättömyys johtuu.

Emmekö arvosta ihmisiä, jotka tekivät meidän viittomakielisten arjesta paremman? Näyttääkö siltä, että nykyään riittää elää arki: herätä, syödä, käydä työssä, harrastaa vähän liikunta ja nukkua. Ei ole väliä, millainen arki on. Voisiko arki olla parempi? Laitetaan lapset tonne lähikouluun, olkoon opetus ihan millaista tahansa kunhan lapsi käy koulua ja vanhemmat saavat olla rauhassa kotona tai työssä. Osataanko vaatia ja valvoa lasten asioita, miten hoidetaan? Ollaanko yhteydessä viranomaisiin, vai ajatellaanko näin: "Koulu hoitakoon kaiken." Jos perheeseen syntyy kuuro lapsi, niin kuurot vanhemmat saattavat ajatella, että kuulevien koulu on parempi kuin olemassa oleva kuuroille tarkoitettu koulu. Mutta ei aina osata ajatella kokonaisuutta, että tällä tavalla teemme hidasta itsemurhaa. Onko vaikeaa vaatia ja keskustella olemassa olevien kuurojen koulujen kanssa opetuksen kehittämisestä? Suomalainen viittomakieli tuhoutuu koko ajan, mutta suomenruotsalaisen viittomakielen tilanne on vielä pahempaa. Pietarsaaren kuuromykkäinkoulu suljetettiin jo vuonna 1932 ja Porvoon kuurojenkoulu vuonna 1993. Ellei tapahdu jotain, niin vuoden 2040 kuurot lapset joutuvat käymään koulua yksin. Olisin silloin noin 65 vuotias ja muistelisin Mikkelin koulun aikojani, jolloin oli vahva kuurojen nuorten yhteisö.

Tekee niin pahaa seurata Suomen kuurojen henkistä tilaa ja ystäväni viittoi erittäin osuvasti joskus keväällä: "Jokainen elää omaa elämäänsä". Onko vaikeaa ajaa asioita yhdessä ja luoda entistä parempaa maailmaa? Ja olla ylpeitä viittomakielisyydestä ja ottaa huomioon ihmisiä? Olin keväällä kuurojen valtakunnallisten kultturipäivillä ja oli upeaa seurata erilaisia esityksiä. Olen jäsenenä monessa kuurojen yhdistyksessä, ja edustin silloin keväällä yhtä kuurojen yhdistystä. Ryhmäesitykseni voitti ja myös tuli muita voittoja samalle yhdistykselle, mutta mitalijuhlaa ei ole vielä järjestetty. On se ihmeellistä, sillä voittoja tuli aika monta. Kulttuuripäivistä on jo kohta kolme kuukautta. Tavallisesti mitalijuhlaa järjestetään melko heti tapahtuman jälkeen.

Voidaanko laittaa nämä esimerkit vain tietämättömyyden piikkiin?