maanantai 7. tammikuuta 2013

Kielen ja kulttuurin omistamisesta

Viime vuosina on puhuttu eri yhteyksissä kielen ja kulttuurin omistamisesta. Kenellä on oikeus suomen kieleen? Kuka voi leikkiä suomen kielellä ja muuttaa sitä? Miten on suomalaisen viittomakielen kohdalla? Miten sitä kohdellaan? Kuka päättää sen käytöstä? Suomessa viittomakieleen liittyvä korkein status lienee Jyväskylän yliopistolla, kun siellä on viittomakielen professorin virka. Kuurojen Liitto ry edustaa Suomen kuuroja, joita sanotaan olevan noin 5000.

Missä näkyy erilaisia kannanottoja suomalaisen viittomakielen puolesta? Kuka huolehtii suomalaisesta viittomakielestä ja sen kulttuurista? Jyväskylän yliopisto, Kotuksen viittomakielen lautakunta, Kuurojen  Liitto ry:n viittomakielitoimikunta vai jokin muu?

Tiedetäänkö kuurojen/viittomakielisten yhteisössä riittävästi viittomakielen lautakunnan toimista? Onneksi ennen joulua viittomakielen lautakunta esittäytyi Kuurojen  liiton nettitelevisiossa. Näin saadaan enemmän läheisyyttä. Olisi aika tärkeää keskustella yhdessä suomalaista ja suomenruotsalaista viittomakieltä koskevia asioita unohtamattakaan maahanmuuttajien viittomakieliä.

Suomalaiseen viittomakieleen liittyviä epämiellyttäviä asioita tapahtuu koko ajan. Miksi annetaan niiden tapahtuvan? Koska meillä ei ole riittävästi valtaa. Tove Skutnabb-Kankaan mukaan vähemmistökielillä ei ole aina valtaa. Onko viittomakielen lautakunnalla riittävästi valtaa? Kunnioitetaanko lautakuntaa? Olen monesti miettinyt, millä perusteella lautakunnan jäseniä valitaan. Missään ei näy ilmoituksia lautakunnan paikasta.

Kielellinen ja kulttuurinen tietous on monella aika ohutta. Olkoon yksi tämä esimerkki: Viittomakielen äidinkielekseen on ilmoittanut vuoden 2012 huhtikuun loppuun menneessä 223 ihmistä.  Keskustellaanko riittävästi asioista yhdessä? Kuurojen Liitto on ajamassa viittomakielilakia. Ymmärretäänkö kuurojen/viittomakielisten yhteisössä, mitä viittomakielilaki todella tarkoittaa ihan juuriruohon tasolla?

Tähän asti on annettu ihmisten kohdella suomalaista viittomakieltä ihan miten vaan. Lainataan vähän sieltä viittomia viittomakommunikaatiossa. Tehdään lastenohjelmia viitotulla puheella kuten näkyy kuuloavaimen sivulla:
"Viitotun puheen käyttäjäryhmät kasvavat koko ajan. Sitä käyttävät muun muassa kuuroutuneet, huonokuuloiset sekä sisäkorvaistutteen saaneet lapset. Myös hyvin suomen kieltä ymmärtävät viittomakieliset voivat hyötyä käännöksestä, Tytti Honkanen kertoo. Viitottu puhe eroaa viittomakielestä siten, että se ei ole oma itsenäinen kielensä, vaan mukailee suomen kielen rakennetta."
http://www.kuuloavain.fi/ylen-pikku-kakkosen-ohjelmia-my%C3%B6s-viitottuna

Uskomatonta, mihin tämä suomalainen yhteiskunta on oikein menossa. Mitä menettävää on, jos ihmiset oppisivat oikeaa viittomakieltä ja sen upeaa historiaa, kulttuuria? Toivon enemmän kannanottoja Suomessa toimivien viittomakielten puolesta. Olemme olleet liian hiljaisia. Ottakaamme enemmän vastuutta, hyvät viittomakieliset! Emme siis voi antaa kyseisten elinten hoitavan yksin näitä asioita, vaan hoidetaan yhdessä. Enemmän yhteisöllisyyttä, vastuunottoa ja rakkautta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti