Lippu puolissavälissä

Taitaa olla joku naapurista siirtynyt rajan taakse. Lippu on puolissavälissä. Kaipa kohta saadaan tietää, kuka noista naapureista lähti pois. Kuurona on vähän vaikeaa saada tietoa, mutta mieheni saa jollain tavalla tietoa kun on taloyhtiön hallituksen varajäsen. Muistelen tässä lapsuuttani 1970-luvulta. Tunsimme melkein kaikki naapurit, sillä aika moni naapureista oli isän työtovereita. Lainattiin munia tai jauhoja ihan tosta vaan. Naapurilapset tiesivät minun kuuroudestani ja sain kutsuja lastenjuhliin. Elämä muuttui ihan täysin kun muutettiin uuteen kotiin. En tuntenut ketään naapureista. Jäin ihan melkein neljän seinän huoneen vangiksi, kun alkoi samaan aikaan murrosikä. Onneksi aloin harrastamaan lentopalloa ja siirryin sitten Mikkeliin kahdeksannelle luokalle.

Tänä päivänä puhutaan lehdissä paljon yhteisöllisyyden merkityksistä, miten voimme auttaa toisiamme. Pidetäänkö huolta toisistamme? Vai meneekö huolehtiminen kyttäämiseksi? Suomalaisessa kulttuurissa ei puututa herkästi toisen perheen asioihin, vaan annetaan usein perheen itse selviytyä -vaihtelevalla menestyksellä. Lehdissä puhutaan, miten kovasti lisääntynyt on perheiden pahoinvointi. Lastensuojeluilmoituksia on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kouluissa on enemmän vaikeuksia, kun lapset eivät voi hyvin. Opettajilla menee enemmän aikaa muihin asioihin kuin opettamiseen. Erilaisia vaikeuksia näkyy olevan joka paikassa. Vanhemmat yrittävät varmasti parhaansa, mutta voimia ei aina riitä kaikkeen. Perheen ja työn yhdistäminen ei luonnistu noin vaan. Avioerotilasto ei ole kovinkaan kaunista täällä Suomessa. Isovanhemmat ehkä asuvat liian kaukana tai moni heistä on vielä työelämässä. Voidaanko paremmin, jos puututaan rohkeammin muiden ihmisten asioihin? Sanoisin, että meidän tulisi oikeasti auttaa toisiamme. Todellisia ystäviä on harvassa. Tunnen paljon ihmisiä, mutta ystäviä ei ole kovinkaan paljon.

Asuinalueellani ei ole kovinkaan paljon kuuroja, mutta olen joskus ajatellut muutamaa kuuroa, jotka eivät käy kuurojen yhdistyksellä. Yksi ystävistäni jäi vähän aikaa sitten pois kuurojen yhdistyksen toiminnoista, sillä energiaa ei aina riitä kaikkeen. Mutta hänellä näkyy olevan todellisia ongelmia.. Harmikseni jäin samaan aikaan opintovapaalle, että olen seuraavan kerran työkaupungissa vasta toukokuussa. Olen ollut huolestunut hänestä, ja pyytänyt erästä ystävää, joka asuu ihan melkein hänen naapurissa. Luulin, että hän oli ystävä, mutta ei ollutkaan. Oli tärkeimpiä asioita kuin käydä katsomassa, mitä naapurille kuuluu. 

Olin silloin keskiviikkona lähdössä kotimatkalle, ja pyysin häntä katsomaan, mutta hänellä ei silloin ollut aikaa. Seuraavana päivänä sain viestin, että oli lähdössä mökkeilemään. Harmistuneena toivoin hänen käyvän kun pääsee mökiltään. Palasin sitten sunnuntaina illalla takaisin työkaupunkiin ja kysyin, onko hän ehtinyt käydä katsomassa. Tuli tällainen vastaus:'Unohdin ihan kokonaan. Olin kylissä.' Menin ihan sanattomaksi ja taisi tulla itkuja. Kävin sitten maanantaina katsomassa ystävää ja tunnen harmia, että en voi olla häntä auttamassa ihan konkreettisesti. Viittomakielisiä palveluja on liian vähän. Ilman ystäviä ja omaisia kuurot ovat oikeasti pulassa.