sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Vihreä äitienpäivä

Koivut alkavat olla yhtä vihreitä kuin minun yllä oleva paita. Minulla on ollut aika kova vihreänälkä kevään aikana. Näen joka paikassa vihreää. Voi olla, että vihreä on nyt kovasti muodissa. Olin niin huojentunut nähdessäni näin paljon vihreää Kreetalla. Niin, sanotaan, että vihreä on uuden alun väri. Elämän alku.

Elämä ei aina alkaa helposti. Luin tänä äitienpäivän aamuna Hesarista artikkelia, miten elämä voi päättyä kesken. Siinä sanotaan, miten keskenmenot ovat vaiettuja asioita. Ei aina kerrota heti alkaneesta raskaudesta, vaan odotetaan ensin kolmea kuukautta. Ollaan ensin hiljaa ja toivoa, että raskaus jatkuisi. Ei osata iloita, sillä pelko hallitsee. Pelon kanssa on varmaan raskasta elää. Myönnän, että olen pelännyt aika paljon erilaisia asioita. Pelot voivat estää elämistä ihan täysillä ja iloita pienistä arjen iloista. En ole kokenut keskenmenoja, mutta aloin miettiä, miltä tuntuu olla viittomakielinen äiti, joka on juuri kokenut keskenmenon. Kenen kanssa voi viittoa? Kenties puolison ja perheen kanssa, mutta he varmaan surevat ja tarvitsevat tukea. Saadaan kenties sairaslomaa ja jäädään kotiin suremaan.

Joutuuko viittomakielinen suremaan näitä asioita yksin? En ole nähnyt, miten näitä asioita käsitellään avoimesti. Lienee tabu? Voi olla, että olen väärässä, mutta meillä on aika tiivis yhteisö. Epäilen vähän, että näitä vaikeita asioita olisi helppoa käsitellä meidän yhteisössämme. Jos yhteisö on liian pieni, silloin halutaan kenties pitää vaikeat asiat sisällään. Vertaistukea voisi olla enemmän. Olisi tärkeää luoda viittomakielisiä palveluja ainakin isommissa kaupungeissa, sillä tulkatut palvelut eivät oikein riitä ja korvaa suoraa viestintää. Eilen oli lapsettomien päivä ja tänään äitienpäivä.

Ei ole aina itsestään selvä olla äiti. Äitiys on yksi vaativimmista tehtävistä, mitä tiedän. Luin pari päivää sitten uusimmasta ET-lehdestä artikkelia Markku Yli-Mäyrystä: Uskalla olla ihminen.  Olemme kaikki ihmisiä. Äiditkin. Saavun nyt Tampereelle äitienpäivän viettoon. Olen oppinut paljon elämästä äidiltäni ja ihmisenä olemisesta. Rakas äiti, ihana kun olet olemassa. Toivotan kaikille oikein vihreää äitienpäivää!


1 kommentti:

  1. On uuvuttavaa pitää ikävät asiat sisällään ja se syö energiaa. Tabuja on valitettavasti vaikeaa purkaa, jos niitä on ollut olemassa kauan ja juurtuneet ihmismieleen vahvasti. Ihmisillä on taipumus jakaa positiiviset / iloiset asiat muiden kanssa ja vaieta negatiiviset / ikävät asiat. Ihmisiet saisivat olla avoimempia ja luottavaisempia toisiaan kohtaan, mutta länsimainen kulttuuri korostaa yksilöllisyyttä vähän liikaa.

    Ikävistä asioista huolimatta meidän on muistettava ilota kivoista asioista. Tänäänhän on äitienpäivä. Hyvää äitienpäivää äideille, isoäideille, isoisoäideille, ottoäideille, sijaisäideille, tukiäideille, varaäideille ja kaikille muille äideille. Nostan hattua heille!

    VastaaPoista