Vähän ennen joulukuuta viittomakielen opettaja jätti työnsä. Opetustoimesta ilmoitettiin, että opettajan täytyy keskittyä opintoihinsa. Jäin odottamaan ilmoitusta uudesta opettajasta, sillä ollaan sentään yliopistokaupungissa.
Tammikuun alussa ei kuulunut mitään. Odotin, kunnes kyllästyin odottamiseen ja otin yhteyttä tammikuun loppupuolella. Tuli vastaus, että asiat ovat edelleen kesken. Jäin sitten odottamaan.
Kului kuukausi. Ei vieläkään mitään viestiä.
Kysyin sitten lapseni koulusta asiasta, mitä voisimme tehdä asialle. Sain myöhemmin tylyn vastauksen koululta, että asia ei kuulu heille. Otin sitten uudestaan yhteyttä opetustoimeen.
Tuli vastaus, että ei opettajan paikkaa täytetä kaupungin YT-neuvottelujen takia. Samalla kerrottiin, että yhden koulun viittomakielen opetustarjous oli liian kallis kaupungille.
Otin sitten yhteyttä Kuurojen Liittoon ja kerroin tarkemmin tapahtuneista asioista. Saa nähdä, mitä tulee tapahtumaan. Mutta tämä kaikki on ollut uuvuttavaa.
Tämä kaikki alkoi jo 10 vuotta sitten. Vieraan kielen oppijat saavat viittomakielen opetusta paljon helpommin kuin äidinkieliset. Pitäisikö minun lyödä hanskat tiskiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti