Tulkki mukana vai ei?

Haluan ensin kertoa vitsin hautajaisista. 

"Pappi kysyy kuurolta, sokealta ja pyörätuolissa istuvalta, mitä he haluavat ottaa mukaan hautaansa. Pyörätuoli istuva toteaa, että tämä pyörätuoli on hyvä ottaa mukaan. Sokea miettii hetken ja sanoo, että valkoinen keppi on tärkeää ottaa mukaan. Pappi kysyy kuurolta, mitä hän haluaa ottaa mukaan. Kuuro vastaa: tulkki!"

Voi olla, että tämä ei ole enää vitsi. En ole laskenut tarkkaan, miten paljon käytän tulkkausta. Olen varmaan aika aktiivinen käyttäjä, sillä on tullut aina tilattua joka viikko monta kertaa. Millaisissa tilaisuuksissa tarvitaan? Opiskelussa, työpaikan palavereissa ja myös erilaisissa asioimistilaisuuksissa, mutta harva ajattelee, että myös kotona tarvitaan.

 Miten niin kotona? Aika moni ajattelee, ettei tarvita tulkkausta omissa perhejuhlissa. Näin vanhempani ovat ajatelleet, mutta harva kuuleva ymmärtää, miltä tuntuu olla ulkopuolinen omassa perheessä. Olen pienestä pitäen joutunut kysymään: "Mitä?" ja saanut vastauksesi esimerkiksi: "Työasioita vaan", "Kerron myöhemmin" tai "Ei mitään tärkeää". Olen joskus nauranut mukana ymmärtämättä, mille asioille nauretaan. Tämä on ollut hyvin ärsyttävää. Moni sukulainen ei osaa viittoa, vaikka heillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet oppia viittomaan. Vain pari tätiä äidin puolelta osaa viittoa. Serkut eivät ole oppineet viittomaan. Roikuin aina leikeissä mukana ja yritin lukea huulilta ja puhua siansaksaa, josta kukaan ei ymmärtänyt.

Koti on sen verran pyhä alue, johon ns.vierailla ei ole asiaa. Kun perustin perheen, aloin tilata aina tulkkausta perhejuhliin. Äitini ei aina hyväksynyt tulkkausta, vaikka se on ihan kaikkien etu. Olen ehdottanut tulkkitilausta kotiin joulun viettoon, mutta vastauksena oli kauhistunut ilme. Jouluihmisenä olen samaan aikaan ahdistunut ja iloinen. Joulun pitäisi olla iloinen tapahtuma, mutta ei aina olekaan. Joulupöydässä siskoni tai avomieheni kertoo joskus tiiviisti, mitä pöydässä puhutaan. Joulumieli joskus häviää siinä pöydässä, mutta palaa kun joulupukki tulee viihdyttämään lapsia. Joulusuklaa lohduttaa pahaa mieltäni.

Olen aina luullut olevani ulkopuolinen ja ahdistunut, mutta asia ei ole niin. Tilasin tulkkausta siskon häihin, jossa yksi serkuistani kertoi, miten on ollut vaikeaa lapsena minun kanssani. Tajusin, että en ollut ainoa, joka on kärsinyt asiasta. Onneksi nykyään on aika helppoa tilata tulkkausta mitä erilaisimpiin juttuihin. Tilasin kerran kotiini kahdeksi viikoksi joka aamu seitsemältä, jotta tietäisin miksi kuulevat lapseni riitelevät suomen kielellä. Jo toisella viikolla toinen lapsistani sanoi :" Ei kai huomenna tule taas.."  Kuurona äitinä on ollut aika vaikeaa olla vanhempi. Vanhemmuus on ollut aika vaikeaa. Pitäisikö olla aina tulkkausta joka päivä omassa kodissani aamusta iltaan? Olen joskus miettinyt, pitäisikö olla joku tulkki aina mukana ruokapöydässä kun usein menee suomenkielelle, vaikka lapset ja avomies osaavat viittoa. Miten saisi lasten isää tai vanhempiani ymmärtämään, että voisimme viittoa ruokapöydässä? 

Ulkopuolisuuden tunteeseen ei voi milloinkaan tottua. En ole varmaan ainoa, joka kokee olevansa ulkopuolinen. Siksi tilaan tulkkausta erilaisiin tilaisuksiin. Sinä, joka olet tekemisessä kuurojen kanssa jollain tavalla. Pyydä kuuroa tilamaan tulkkausta, jos sinulla ei ole oikeus tilata. Voi olla, että moni kuuro ei ole vielä hoksannut, miten kannattaa tilata tulkkausta esimerkiksi perhejuhliin.

 

Vähemmistökieli vai ei?

Tuli uusia tietoja viittomakielen opetukseen liittyvistä asioista. Lyhyesti: suomalainen viittomakieli ja myös suomenruotsalainen viittomakieli ovat Suomessa vähemmistökielen asemassa kuten myös romani ja saame. Jyväskylän kaupunki voi maksaa opettajalle palkkaa, jos on vähintään kaksi (2) oppilasta. Kyllä on ihan selvä asia, että mitä enemmän oppilaita ryhmässä niin sitä parempi, mutta pallo on vanhemmilla. Pitää kyllä vielä selvittää eri käsitteistä: vähemmistökieli, äidinkieli ja kotikieli.

Jyväskylän alueella elää monta eri viittomakieltä: suomalainen, suomenruotsalainen, ruotsalainen, virolainen ja venäläinen .Jyväskylän kaupungin opetustoimen mukaan voidaan järjestää myös muiden viittomakielten opetusta, jos on oppilasta vähintään neljä (4). Muut viittomakielet eivät ole ns. vähemmistökielen asemassa. Näin opetustoimesta sanottiin. Meidän tulee tukea myös muita viittomakieliä kuin vain suomalaista tai suomenruotsalaista, joilla on vähemmistökielen asemassa.

Näistä asioista keskusteltiin perheillassa 8.4. Jyväskylän kuurojen yhdistyksellä. Lapsista näkee, miten hauskaa oli kokoontua yhteen. Ensin juotiin mehut ja syötiin vähän herkkuja. Tutustuttiin toisiimme. Yllättävän monta perhettä asuu Jyväskylän seudulla. Toivottavasti tulee jatkossa lisää tapaamisia. Vertaistukea tarvitaan aina, mutta tärkeintä on antaa lasten tavata toisiaan. Kuurojen vanhempien lapset tarvitsevat toisiaan ja nauraa puhutuilla tai viitotuilla kielillä. Lapset saivat nauttia esityksistä ja saada jäätelöä pingviiniltä ;)

Laskin, että Jyväskylän alueella asuu enemmän monikielisiä perheitä kuin kaksikielisiä perheitä. Lapsi voi puhua ja viittoa yhteensä 3-4 eri kieltä. Perheet tarvitsevat oikeasti tukea. Osaavatko neuvolat ja päiväkodit tukea monikielisiä perheitä? Ei kai enää pakoteta yksikielisyyteen?


p.s. Jyväskylässä on kesätapahtuma 10.-13.7. Mäki-Matin perhepuistossa tulee olemaan viittomakielisiä ohjelmia. Lisätietoa tullee lähiaikoina, mutta laita kalenteriisi :)

8.4. klo 18-20

 Kerroin viimeksi, mitä suomalainen viittomakieli äidinkielenä - opetusasialle kuuluu. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua kaikenlaisia asioita. Kuurojen Lehden toimittaja otti yhteyttä ja kyseli, miten olen ajanut tätä asiaa. Pyysin häntä lukemaan blogiani ja myös ottamaan yhteyttä Jyväskylän opetustoimeen, joka on kenties asioista eniten perillä.

Kävin viime viikonloppuna Savonlinnassa ja tuli huomattua hauskan seinämaalauksen linnuista. Sopii pääsiäisteemaksi. Oli mukavaa tavata Savonlinnan viittomakielisiä ja todeta, miten he elävät ns. hidastettua elämää. Vailla kiireitä mihinkään. Meillä on paljon oppimista heistä.

No, nyt varsinaiseen asiaan. Odotan innollani 8.4. viittomakielisten perheiden iltaa, jolloin yhdessä keskustellaan viittomakielisyydestä, äidinkielen opetuksesta yms. Olet tervetullut mukaan Jyväskylän Kuurojen Yhdistys ry:lle ma 8.4. klo 18-.  Ilmarisenkatu 20. Paikalla on myös tulkkausta, että kuka vaan voi tulla mukaan keskustelemaan ja kuuntelemaan. Ajatusten vaihtoja ja keskusteluja oikeasti tarvitaan.

Mutta toivotan hyvää pääsiäisen jatkoa!

Yhteydenotto

Nyt on lapsillani hiihtolomaa ja minulla flunssaa, mutta haluan kertoa mitä suomalainen viittomakieli -äidinkielenä opetusasialle kuuluu.

Vähän yli viikko sitten sain yhteydenoton etelästä. Yksi kaupunginvaltuutettu halusi tietää, millainen tilanne on suomalainen viittomakieli -äidinkielenä opetus pääkaupunkiseudulla. Ilahduin kovasti viestistä, että joku on kerrankin kiinnostunut tästä asiasta. Kerroin hänelle, että olen muuttanut tyttäreni kanssa takaisin Jyväskylään.

En tiedä tarkkaan, millainen tilanne on tänä päivänä, sillä pääkaupungin seutu on aika iso. Tietääkseni Helsingin Vuosaarella on alettu järjestämään tammikuusta lähtien, mutta vain kaksi oppilasta käy tunneilla. En tiedä, miten asiasta on tiedotettu viittomakielisille vanhemmille. Tiedottaako Helsingin opetusvirasto kouluille Vuosaarella järjestettävistä tunneista vai miten? Toivon kuitenkin, että tästä asiasta keskusteltaisiin vähän jokaisessa paikassa. Enemmän keskustelua. Vuorovaikutusta. Annoin valtuutetulle pari äidin s-postiosoitteita ja toivon, että alkaisi oikeasti keskustelu myös viittomakielisessä yhteisössä.

Kuurojen Liitto ry:ssä tulisi olla oikeasti lapsiasiavaltuutettu, joka voisi perehtyä näihin kysymyksiin ja valistaa myös viittomakielisiä vanhempia, neuvoa miten asioita voidaan ajaa. Tämä taitaa kuulostaa jo kliseeltä, mutta sanonpa uudestaan: ihmisoikeudet eivät toteudu, jos kielellisiä oikeuksia ei ole.


p.s. vapaaehtoisia etsitään Jyväskylän kesätapahtumaan (10.-14.7.). Jos olet kiinnostunut toimimaan satutätinä/setänä, leikkiohjelmien vetäjänä tai lastennäytelmässä, ilmoita tähän osoitteeseen: outijyvaskyla@hotmail.com. Voitais kokoontua huhtikuun alussa suunnittelemaan lapsille viittomakielisiä virikkeitä Mäki-Matin perhepuistossa.

Pilviä

Tekisi mieli maalata taas seiniä. Maalaminen tekee niin hyvää kun näin näkee heti työn jälki. Kävin viikon alussa Helsingissä ja oli pakko piipahtaa yhdessä liikkeessä, jotta saisi väriterapiaa ja energiaa tähän itsekkääseen maailmaan. Olisi hienoa elää huoneessa, jossa olisi aina pilviä.

Pilviä on aina ollut mukavaa katsella. Kun olin pieni lapsi, käytiin paljon isovanhemmilla jotka asuivat noin 40 kilometrin päässä. Matka tuntui aina ikuisuudelta, mutta aikaa kului aina katsellessa pilviä. Ai, tossa näkyy olevan koira tai krokotiili. Joskus nukahdin autoon kun muut perheen jäsenet rupattelevat suomeksi.

Samasta liikkeestä löytyy myös isommillekin vaatteita ja kenkiä, mutta isoja kokoja tulee sitten keväällä. Olisi kivaa laittaa jalkaan alla olevan kuvan saappaat.

Sinuna menisin katsomaan, miten ihana tää kauppa onkaan. Siinä kaikki murheet kaikkoavat ja palaat jälleen lapseksi. Pitää kurkita verkkokauppaan, jos löytyisi nuo saappaat!

http://www.tinttu.com/

Lippu puolissavälissä

Taitaa olla joku naapurista siirtynyt rajan taakse. Lippu on puolissavälissä. Kaipa kohta saadaan tietää, kuka noista naapureista lähti pois. Kuurona on vähän vaikeaa saada tietoa, mutta mieheni saa jollain tavalla tietoa kun on taloyhtiön hallituksen varajäsen. Muistelen tässä lapsuuttani 1970-luvulta. Tunsimme melkein kaikki naapurit, sillä aika moni naapureista oli isän työtovereita. Lainattiin munia tai jauhoja ihan tosta vaan. Naapurilapset tiesivät minun kuuroudestani ja sain kutsuja lastenjuhliin. Elämä muuttui ihan täysin kun muutettiin uuteen kotiin. En tuntenut ketään naapureista. Jäin ihan melkein neljän seinän huoneen vangiksi, kun alkoi samaan aikaan murrosikä. Onneksi aloin harrastamaan lentopalloa ja siirryin sitten Mikkeliin kahdeksannelle luokalle.

Tänä päivänä puhutaan lehdissä paljon yhteisöllisyyden merkityksistä, miten voimme auttaa toisiamme. Pidetäänkö huolta toisistamme? Vai meneekö huolehtiminen kyttäämiseksi? Suomalaisessa kulttuurissa ei puututa herkästi toisen perheen asioihin, vaan annetaan usein perheen itse selviytyä -vaihtelevalla menestyksellä. Lehdissä puhutaan, miten kovasti lisääntynyt on perheiden pahoinvointi. Lastensuojeluilmoituksia on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kouluissa on enemmän vaikeuksia, kun lapset eivät voi hyvin. Opettajilla menee enemmän aikaa muihin asioihin kuin opettamiseen. Erilaisia vaikeuksia näkyy olevan joka paikassa. Vanhemmat yrittävät varmasti parhaansa, mutta voimia ei aina riitä kaikkeen. Perheen ja työn yhdistäminen ei luonnistu noin vaan. Avioerotilasto ei ole kovinkaan kaunista täällä Suomessa. Isovanhemmat ehkä asuvat liian kaukana tai moni heistä on vielä työelämässä. Voidaanko paremmin, jos puututaan rohkeammin muiden ihmisten asioihin? Sanoisin, että meidän tulisi oikeasti auttaa toisiamme. Todellisia ystäviä on harvassa. Tunnen paljon ihmisiä, mutta ystäviä ei ole kovinkaan paljon.

Asuinalueellani ei ole kovinkaan paljon kuuroja, mutta olen joskus ajatellut muutamaa kuuroa, jotka eivät käy kuurojen yhdistyksellä. Yksi ystävistäni jäi vähän aikaa sitten pois kuurojen yhdistyksen toiminnoista, sillä energiaa ei aina riitä kaikkeen. Mutta hänellä näkyy olevan todellisia ongelmia.. Harmikseni jäin samaan aikaan opintovapaalle, että olen seuraavan kerran työkaupungissa vasta toukokuussa. Olen ollut huolestunut hänestä, ja pyytänyt erästä ystävää, joka asuu ihan melkein hänen naapurissa. Luulin, että hän oli ystävä, mutta ei ollutkaan. Oli tärkeimpiä asioita kuin käydä katsomassa, mitä naapurille kuuluu. 

Olin silloin keskiviikkona lähdössä kotimatkalle, ja pyysin häntä katsomaan, mutta hänellä ei silloin ollut aikaa. Seuraavana päivänä sain viestin, että oli lähdössä mökkeilemään. Harmistuneena toivoin hänen käyvän kun pääsee mökiltään. Palasin sitten sunnuntaina illalla takaisin työkaupunkiin ja kysyin, onko hän ehtinyt käydä katsomassa. Tuli tällainen vastaus:'Unohdin ihan kokonaan. Olin kylissä.' Menin ihan sanattomaksi ja taisi tulla itkuja. Kävin sitten maanantaina katsomassa ystävää ja tunnen harmia, että en voi olla häntä auttamassa ihan konkreettisesti. Viittomakielisiä palveluja on liian vähän. Ilman ystäviä ja omaisia kuurot ovat oikeasti pulassa.

Vain kaksi

Tammikuu alkaa olla jo puolissavälissä. Arki on käynnistynyt. Tuntuu mukavalta olla jälleen opiskelija ja opiskella asioita. Jyväskylän yliopistolla on niin kaunis kampus. Aloitin eilen pitkästä aikaan vesijumpan juuri remontoidussa uimahallissa. Pitää vielä löytää jokin rytmi opiskelulle ja perheelle. Viikonlopun äitiys on ollut aika rankkaa, kun en voinut tukea lapsiani koulutehtävien kanssa. Tarkkaavaisuushäiriötä kärsivällä esikoisellani on ollut hyvin vaikeaa oppia asioita. Koulunkäynti on ollut ongelmallista. Harmittaa, että murrosikäinen ei suostunut millään suomalaisen viittomakielen tunneille.

Tilanne on sellainen, että nyt suomalaisen viittomakielen ryhmässä on vain kaksi oppilasta, joilla on aika iso ikäero. Keskusteltuani nuoren suomalaisen viittomakielen opettajan kanssa asioista, ja todettiin, että ei voi todella pakottaa kuuroja/viittomakielisiä vanhempia tuomaan lapsiaan tunneille. Olen kertonut blogissani jonkin aikaa sitten, että opetusviraston mukaan opetus toteutuu jos on vähintään 3 oppilasta. Tilanne on nyt sellainen, että on vain kaksi oppilasta, joista toinen on minun toinen lapsi. Olen todella kiitollinen, että opetus toteutuu vähäisestä oppilasmäärästä huolimatta.

Mistä tämä voi johtua? Ei ainakaan tiedotuksen puutteesta. Voi olla, että on monenlaisia syitä. Vanhemmat eivät aina jaksa olla aktiivisia. Työ-tai opiskeluelämä voi olla niin vaativaa, että ei haluta tehdä mitään ylimääräistä. Onko äidinkielen oppiminen verrattavissa harrastukseen? Ei todellakaan, sillä oman äidinkielen tunteminen on tärkeää. Olen kuitenkin huomannut, miten jonkun urheilulajin harrastus voi ohittaa oman äidinkielen oppimisen. Ihmisoikeudet eivät toteudu, jos yksilö ei saa oman äidinkielen opetusta. Oman äidinkielen opetus on yksi kielellisten oikeuksien toteuttamista. Voi olla, että moni vanhempi ei ymmärrä oikein syvällisesti tätä asiaa. Oman kielen ja kulttuurin arvostus voi olla aika ohutta. Olen huomannut, miten moni viittomakielinen puhuu/viittoo viittomakielen puolesta, mutta sen puolesta ei olla vielä valmiita tekemään asioita konkreettisesti. Viedään siis lapset vaikka 50 kilometrin päähän harrastamaan kaksi-kolme kertaa viikossa, mutta ei jakseta viedä lapset suomalaisen viittomakielen tunneille, koska ei ole kuljetusta. Vanhemmat käyvät töissä. Voidaanko miettiä, miten kuljetusasia hoidetaan? Pitää oikeasti keskustella myös opetusviraston kanssa, mitä voidaan tehdä. Onko mahdollista siirtää opetus Haukkarannan koululle, jossa on viittomakielen opetusta.

Jään odottamaan suomalaisen viittomakielen opettajan kutsua vanhempainiltaan, jossa voitaisiin keskustella näistä asioista. Vaarana on, että ensi syksyllä ei voi jatkaa opetusta jos on edelleen vain kaksi oppilasta. Ei näytä hyvältä, mutta olen oikeasti iloinen miten nuorempi lapseni saa oppia erilaisia asioita suomalaisesta viittomakielestä.On ollut niin  hauskaa keskustella lapsen kanssa suomalaisen viittomakielen kieliopista, sormituksista, viestinnästä ja niin edelleen. Suomalaisen viittomakielen oppiminen auttaa paljon muiden asioiden oppimista. Lapsi ymmärtää miksi viittomakielisessä kulttuurissa on asiat näin. Muistelen tässä noin 10 vuoden takaista tapahtumaa. Suomalaisen viittomakielen kurssillani oli mukana yksi kuurojen vanhempien kuuleva lapsi, joka ei ole koskaan saanut kouluaikana äidinkielensä opetusta. Tuntien jälkeen on ollut antoisaa keskustella hänen kanssaan asioista ja hänelle kirkastui, miksi suomalaisessa viittomakielessä on niin vahva kuvailu. Suomenkielessä ei kuvailla eläimiä samalla tavalla kuin suomalaisessa viittomakielessä (viittomakielessä kuvaillaan eläimiä esim. valkoinen apina, jolla on pitkä turkki) Hän sanoi,että on syyttänyt ihan turhaan vanhempiaan, sillä hänen vanhempansa eivät osanneet selittää eläinten nimiä suomeksi, vaan suomalaisella viittomakielellä. Hän oli nimittäin kuvaillut lapsena eläimiä kuvailun periaatteen mukaisesti, ja hänen opettajansa ei aina ymmärtänyt häntä. Ilmeisesti hän joutui usein naurun kohteeksi.