Yhteydenotto

Nyt on lapsillani hiihtolomaa ja minulla flunssaa, mutta haluan kertoa mitä suomalainen viittomakieli -äidinkielenä opetusasialle kuuluu.

Vähän yli viikko sitten sain yhteydenoton etelästä. Yksi kaupunginvaltuutettu halusi tietää, millainen tilanne on suomalainen viittomakieli -äidinkielenä opetus pääkaupunkiseudulla. Ilahduin kovasti viestistä, että joku on kerrankin kiinnostunut tästä asiasta. Kerroin hänelle, että olen muuttanut tyttäreni kanssa takaisin Jyväskylään.

En tiedä tarkkaan, millainen tilanne on tänä päivänä, sillä pääkaupungin seutu on aika iso. Tietääkseni Helsingin Vuosaarella on alettu järjestämään tammikuusta lähtien, mutta vain kaksi oppilasta käy tunneilla. En tiedä, miten asiasta on tiedotettu viittomakielisille vanhemmille. Tiedottaako Helsingin opetusvirasto kouluille Vuosaarella järjestettävistä tunneista vai miten? Toivon kuitenkin, että tästä asiasta keskusteltaisiin vähän jokaisessa paikassa. Enemmän keskustelua. Vuorovaikutusta. Annoin valtuutetulle pari äidin s-postiosoitteita ja toivon, että alkaisi oikeasti keskustelu myös viittomakielisessä yhteisössä.

Kuurojen Liitto ry:ssä tulisi olla oikeasti lapsiasiavaltuutettu, joka voisi perehtyä näihin kysymyksiin ja valistaa myös viittomakielisiä vanhempia, neuvoa miten asioita voidaan ajaa. Tämä taitaa kuulostaa jo kliseeltä, mutta sanonpa uudestaan: ihmisoikeudet eivät toteudu, jos kielellisiä oikeuksia ei ole.


p.s. vapaaehtoisia etsitään Jyväskylän kesätapahtumaan (10.-14.7.). Jos olet kiinnostunut toimimaan satutätinä/setänä, leikkiohjelmien vetäjänä tai lastennäytelmässä, ilmoita tähän osoitteeseen: outijyvaskyla@hotmail.com. Voitais kokoontua huhtikuun alussa suunnittelemaan lapsille viittomakielisiä virikkeitä Mäki-Matin perhepuistossa.

Pilviä

Tekisi mieli maalata taas seiniä. Maalaminen tekee niin hyvää kun näin näkee heti työn jälki. Kävin viikon alussa Helsingissä ja oli pakko piipahtaa yhdessä liikkeessä, jotta saisi väriterapiaa ja energiaa tähän itsekkääseen maailmaan. Olisi hienoa elää huoneessa, jossa olisi aina pilviä.

Pilviä on aina ollut mukavaa katsella. Kun olin pieni lapsi, käytiin paljon isovanhemmilla jotka asuivat noin 40 kilometrin päässä. Matka tuntui aina ikuisuudelta, mutta aikaa kului aina katsellessa pilviä. Ai, tossa näkyy olevan koira tai krokotiili. Joskus nukahdin autoon kun muut perheen jäsenet rupattelevat suomeksi.

Samasta liikkeestä löytyy myös isommillekin vaatteita ja kenkiä, mutta isoja kokoja tulee sitten keväällä. Olisi kivaa laittaa jalkaan alla olevan kuvan saappaat.

Sinuna menisin katsomaan, miten ihana tää kauppa onkaan. Siinä kaikki murheet kaikkoavat ja palaat jälleen lapseksi. Pitää kurkita verkkokauppaan, jos löytyisi nuo saappaat!

http://www.tinttu.com/

Lippu puolissavälissä

Taitaa olla joku naapurista siirtynyt rajan taakse. Lippu on puolissavälissä. Kaipa kohta saadaan tietää, kuka noista naapureista lähti pois. Kuurona on vähän vaikeaa saada tietoa, mutta mieheni saa jollain tavalla tietoa kun on taloyhtiön hallituksen varajäsen. Muistelen tässä lapsuuttani 1970-luvulta. Tunsimme melkein kaikki naapurit, sillä aika moni naapureista oli isän työtovereita. Lainattiin munia tai jauhoja ihan tosta vaan. Naapurilapset tiesivät minun kuuroudestani ja sain kutsuja lastenjuhliin. Elämä muuttui ihan täysin kun muutettiin uuteen kotiin. En tuntenut ketään naapureista. Jäin ihan melkein neljän seinän huoneen vangiksi, kun alkoi samaan aikaan murrosikä. Onneksi aloin harrastamaan lentopalloa ja siirryin sitten Mikkeliin kahdeksannelle luokalle.

Tänä päivänä puhutaan lehdissä paljon yhteisöllisyyden merkityksistä, miten voimme auttaa toisiamme. Pidetäänkö huolta toisistamme? Vai meneekö huolehtiminen kyttäämiseksi? Suomalaisessa kulttuurissa ei puututa herkästi toisen perheen asioihin, vaan annetaan usein perheen itse selviytyä -vaihtelevalla menestyksellä. Lehdissä puhutaan, miten kovasti lisääntynyt on perheiden pahoinvointi. Lastensuojeluilmoituksia on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kouluissa on enemmän vaikeuksia, kun lapset eivät voi hyvin. Opettajilla menee enemmän aikaa muihin asioihin kuin opettamiseen. Erilaisia vaikeuksia näkyy olevan joka paikassa. Vanhemmat yrittävät varmasti parhaansa, mutta voimia ei aina riitä kaikkeen. Perheen ja työn yhdistäminen ei luonnistu noin vaan. Avioerotilasto ei ole kovinkaan kaunista täällä Suomessa. Isovanhemmat ehkä asuvat liian kaukana tai moni heistä on vielä työelämässä. Voidaanko paremmin, jos puututaan rohkeammin muiden ihmisten asioihin? Sanoisin, että meidän tulisi oikeasti auttaa toisiamme. Todellisia ystäviä on harvassa. Tunnen paljon ihmisiä, mutta ystäviä ei ole kovinkaan paljon.

Asuinalueellani ei ole kovinkaan paljon kuuroja, mutta olen joskus ajatellut muutamaa kuuroa, jotka eivät käy kuurojen yhdistyksellä. Yksi ystävistäni jäi vähän aikaa sitten pois kuurojen yhdistyksen toiminnoista, sillä energiaa ei aina riitä kaikkeen. Mutta hänellä näkyy olevan todellisia ongelmia.. Harmikseni jäin samaan aikaan opintovapaalle, että olen seuraavan kerran työkaupungissa vasta toukokuussa. Olen ollut huolestunut hänestä, ja pyytänyt erästä ystävää, joka asuu ihan melkein hänen naapurissa. Luulin, että hän oli ystävä, mutta ei ollutkaan. Oli tärkeimpiä asioita kuin käydä katsomassa, mitä naapurille kuuluu. 

Olin silloin keskiviikkona lähdössä kotimatkalle, ja pyysin häntä katsomaan, mutta hänellä ei silloin ollut aikaa. Seuraavana päivänä sain viestin, että oli lähdössä mökkeilemään. Harmistuneena toivoin hänen käyvän kun pääsee mökiltään. Palasin sitten sunnuntaina illalla takaisin työkaupunkiin ja kysyin, onko hän ehtinyt käydä katsomassa. Tuli tällainen vastaus:'Unohdin ihan kokonaan. Olin kylissä.' Menin ihan sanattomaksi ja taisi tulla itkuja. Kävin sitten maanantaina katsomassa ystävää ja tunnen harmia, että en voi olla häntä auttamassa ihan konkreettisesti. Viittomakielisiä palveluja on liian vähän. Ilman ystäviä ja omaisia kuurot ovat oikeasti pulassa.

Vain kaksi

Tammikuu alkaa olla jo puolissavälissä. Arki on käynnistynyt. Tuntuu mukavalta olla jälleen opiskelija ja opiskella asioita. Jyväskylän yliopistolla on niin kaunis kampus. Aloitin eilen pitkästä aikaan vesijumpan juuri remontoidussa uimahallissa. Pitää vielä löytää jokin rytmi opiskelulle ja perheelle. Viikonlopun äitiys on ollut aika rankkaa, kun en voinut tukea lapsiani koulutehtävien kanssa. Tarkkaavaisuushäiriötä kärsivällä esikoisellani on ollut hyvin vaikeaa oppia asioita. Koulunkäynti on ollut ongelmallista. Harmittaa, että murrosikäinen ei suostunut millään suomalaisen viittomakielen tunneille.

Tilanne on sellainen, että nyt suomalaisen viittomakielen ryhmässä on vain kaksi oppilasta, joilla on aika iso ikäero. Keskusteltuani nuoren suomalaisen viittomakielen opettajan kanssa asioista, ja todettiin, että ei voi todella pakottaa kuuroja/viittomakielisiä vanhempia tuomaan lapsiaan tunneille. Olen kertonut blogissani jonkin aikaa sitten, että opetusviraston mukaan opetus toteutuu jos on vähintään 3 oppilasta. Tilanne on nyt sellainen, että on vain kaksi oppilasta, joista toinen on minun toinen lapsi. Olen todella kiitollinen, että opetus toteutuu vähäisestä oppilasmäärästä huolimatta.

Mistä tämä voi johtua? Ei ainakaan tiedotuksen puutteesta. Voi olla, että on monenlaisia syitä. Vanhemmat eivät aina jaksa olla aktiivisia. Työ-tai opiskeluelämä voi olla niin vaativaa, että ei haluta tehdä mitään ylimääräistä. Onko äidinkielen oppiminen verrattavissa harrastukseen? Ei todellakaan, sillä oman äidinkielen tunteminen on tärkeää. Olen kuitenkin huomannut, miten jonkun urheilulajin harrastus voi ohittaa oman äidinkielen oppimisen. Ihmisoikeudet eivät toteudu, jos yksilö ei saa oman äidinkielen opetusta. Oman äidinkielen opetus on yksi kielellisten oikeuksien toteuttamista. Voi olla, että moni vanhempi ei ymmärrä oikein syvällisesti tätä asiaa. Oman kielen ja kulttuurin arvostus voi olla aika ohutta. Olen huomannut, miten moni viittomakielinen puhuu/viittoo viittomakielen puolesta, mutta sen puolesta ei olla vielä valmiita tekemään asioita konkreettisesti. Viedään siis lapset vaikka 50 kilometrin päähän harrastamaan kaksi-kolme kertaa viikossa, mutta ei jakseta viedä lapset suomalaisen viittomakielen tunneille, koska ei ole kuljetusta. Vanhemmat käyvät töissä. Voidaanko miettiä, miten kuljetusasia hoidetaan? Pitää oikeasti keskustella myös opetusviraston kanssa, mitä voidaan tehdä. Onko mahdollista siirtää opetus Haukkarannan koululle, jossa on viittomakielen opetusta.

Jään odottamaan suomalaisen viittomakielen opettajan kutsua vanhempainiltaan, jossa voitaisiin keskustella näistä asioista. Vaarana on, että ensi syksyllä ei voi jatkaa opetusta jos on edelleen vain kaksi oppilasta. Ei näytä hyvältä, mutta olen oikeasti iloinen miten nuorempi lapseni saa oppia erilaisia asioita suomalaisesta viittomakielestä.On ollut niin  hauskaa keskustella lapsen kanssa suomalaisen viittomakielen kieliopista, sormituksista, viestinnästä ja niin edelleen. Suomalaisen viittomakielen oppiminen auttaa paljon muiden asioiden oppimista. Lapsi ymmärtää miksi viittomakielisessä kulttuurissa on asiat näin. Muistelen tässä noin 10 vuoden takaista tapahtumaa. Suomalaisen viittomakielen kurssillani oli mukana yksi kuurojen vanhempien kuuleva lapsi, joka ei ole koskaan saanut kouluaikana äidinkielensä opetusta. Tuntien jälkeen on ollut antoisaa keskustella hänen kanssaan asioista ja hänelle kirkastui, miksi suomalaisessa viittomakielessä on niin vahva kuvailu. Suomenkielessä ei kuvailla eläimiä samalla tavalla kuin suomalaisessa viittomakielessä (viittomakielessä kuvaillaan eläimiä esim. valkoinen apina, jolla on pitkä turkki) Hän sanoi,että on syyttänyt ihan turhaan vanhempiaan, sillä hänen vanhempansa eivät osanneet selittää eläinten nimiä suomeksi, vaan suomalaisella viittomakielellä. Hän oli nimittäin kuvaillut lapsena eläimiä kuvailun periaatteen mukaisesti, ja hänen opettajansa ei aina ymmärtänyt häntä. Ilmeisesti hän joutui usein naurun kohteeksi.

Armokuolema

Nyt olisi lounaan aika ja perunat kiehuvat. Niin minäkin kiehun. Vai kiehunko ihan turhaan, sillä ei pitäisi enää hämmästyä ihan mistään. Mikä vaan on näemmä mahdollista. Avasin aamupäivällä facebookin ja sieltä tuli kuurosokean aktivistin Cocon blogiteksti :"Belgian Deafblind Twins Euthanized!".

Jo otsikko kertoi, mitä on tapahtunut Belgiassa. Uteliaisuuteni heräsi. Luin Cocon kirjoituksen ja myös muita lähteitä. Tuli heti kysymyksiä mieleen? Mitä kuurosokeille kaksoksille oli tapahtunut? Miksi 45 vuotiaat kuurosokeat päättyivät anomaan armokuolemaa ja saivat sen 14.12.2012. Facebookissa on keskusteluja ja luulen, että tulee lisää keskusteluja.

Olen seurannut viime aikoina paljon keskusteluja eutanasiasta ja sen toteutuksista mm. Hollannissa, Sveitsissä. Aihe ei ole siis uusi, mutta minun on hieman vaikea uskoa, että vielä tänä päivänä ihmiset antoivat kuurosokeiden kuolla -ilmeisesti heidän omasta tahdostaan. Natsi-Saksan aikana on tehty myös kuuroille armokuolemia, koska kyseiset kuurot halusivat kuolla isänmaan puolesta. Järjetöntä, mutta näin on tapahtunut Hitlerin vallan aikana. Siihen aikaan oli rotuhygenia vallassa. Ei hyväksytty kuuroutta kuten ei nytkään. Yritetään poistaa kuuroutta eri keinoin, mutta takaisin siihen armokuolemaan.

Suurin osa armokuolemaa anoneista potee syöpää terminaalivaiheessa ja kuolema tulee joka tapauksessa pahojen kivujen kera. Ymmärrän sen, että halutaan kuolla hieman inhimillisemmin. Kuurosokeus ei pitäisi olla se syy kuolla. Annetaanko Belgiassa masentuneiden näkevien ja kuulevien mahdollisuus armokuolemaan? Kuka saa päättää? Yksilö vai yhteiskunta? Tämän jälkeen ymmärrän entistä enemmän päättäjiä, jotka ovat armokuolemaa vastaan. Mielestäni meillä ei ole oikeasti oikeus päättää toisten ihmisten elämästä. Millainen kärsimys on? Voidaanko vertaa fyysistä ja henkistä kärsimystä toisiinsa? Onko armokuolema verrattavissa itsemurhaan? Suomessa tehdään suhteellisen paljon itsemurhia. Aloin miettiä, millainen maa Belgia on? Millainen elämä siellä on kuurosokeilla ja kuuroilla? Onko kuurosokeilla erilaisia mahdollisuuksia elää tasapainoista elämää? Entäs kuurot? Taidan tästä mennä kuorimaan perunoita, mutta Suomessa elävistä kuurosokeista voi lukea lisää tästä:
http://www.kuurosokeat.fi/

http://tactiletheworld.wordpress.com/2013/01/14/belgian-deafblind-twins-euthanized/

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2262630/Brother-deaf-Belgian-twins-killed-euthanasia-describes-final-words-reveals-live-learning-going-blind.html

Kielen ja kulttuurin omistamisesta

Viime vuosina on puhuttu eri yhteyksissä kielen ja kulttuurin omistamisesta. Kenellä on oikeus suomen kieleen? Kuka voi leikkiä suomen kielellä ja muuttaa sitä? Miten on suomalaisen viittomakielen kohdalla? Miten sitä kohdellaan? Kuka päättää sen käytöstä? Suomessa viittomakieleen liittyvä korkein status lienee Jyväskylän yliopistolla, kun siellä on viittomakielen professorin virka. Kuurojen Liitto ry edustaa Suomen kuuroja, joita sanotaan olevan noin 5000.

Missä näkyy erilaisia kannanottoja suomalaisen viittomakielen puolesta? Kuka huolehtii suomalaisesta viittomakielestä ja sen kulttuurista? Jyväskylän yliopisto, Kotuksen viittomakielen lautakunta, Kuurojen  Liitto ry:n viittomakielitoimikunta vai jokin muu?

Tiedetäänkö kuurojen/viittomakielisten yhteisössä riittävästi viittomakielen lautakunnan toimista? Onneksi ennen joulua viittomakielen lautakunta esittäytyi Kuurojen  liiton nettitelevisiossa. Näin saadaan enemmän läheisyyttä. Olisi aika tärkeää keskustella yhdessä suomalaista ja suomenruotsalaista viittomakieltä koskevia asioita unohtamattakaan maahanmuuttajien viittomakieliä.

Suomalaiseen viittomakieleen liittyviä epämiellyttäviä asioita tapahtuu koko ajan. Miksi annetaan niiden tapahtuvan? Koska meillä ei ole riittävästi valtaa. Tove Skutnabb-Kankaan mukaan vähemmistökielillä ei ole aina valtaa. Onko viittomakielen lautakunnalla riittävästi valtaa? Kunnioitetaanko lautakuntaa? Olen monesti miettinyt, millä perusteella lautakunnan jäseniä valitaan. Missään ei näy ilmoituksia lautakunnan paikasta.

Kielellinen ja kulttuurinen tietous on monella aika ohutta. Olkoon yksi tämä esimerkki: Viittomakielen äidinkielekseen on ilmoittanut vuoden 2012 huhtikuun loppuun menneessä 223 ihmistä.  Keskustellaanko riittävästi asioista yhdessä? Kuurojen Liitto on ajamassa viittomakielilakia. Ymmärretäänkö kuurojen/viittomakielisten yhteisössä, mitä viittomakielilaki todella tarkoittaa ihan juuriruohon tasolla?

Tähän asti on annettu ihmisten kohdella suomalaista viittomakieltä ihan miten vaan. Lainataan vähän sieltä viittomia viittomakommunikaatiossa. Tehdään lastenohjelmia viitotulla puheella kuten näkyy kuuloavaimen sivulla:
"Viitotun puheen käyttäjäryhmät kasvavat koko ajan. Sitä käyttävät muun muassa kuuroutuneet, huonokuuloiset sekä sisäkorvaistutteen saaneet lapset. Myös hyvin suomen kieltä ymmärtävät viittomakieliset voivat hyötyä käännöksestä, Tytti Honkanen kertoo. Viitottu puhe eroaa viittomakielestä siten, että se ei ole oma itsenäinen kielensä, vaan mukailee suomen kielen rakennetta."
http://www.kuuloavain.fi/ylen-pikku-kakkosen-ohjelmia-my%C3%B6s-viitottuna

Uskomatonta, mihin tämä suomalainen yhteiskunta on oikein menossa. Mitä menettävää on, jos ihmiset oppisivat oikeaa viittomakieltä ja sen upeaa historiaa, kulttuuria? Toivon enemmän kannanottoja Suomessa toimivien viittomakielten puolesta. Olemme olleet liian hiljaisia. Ottakaamme enemmän vastuutta, hyvät viittomakieliset! Emme siis voi antaa kyseisten elinten hoitavan yksin näitä asioita, vaan hoidetaan yhdessä. Enemmän yhteisöllisyyttä, vastuunottoa ja rakkautta.
 

Perinteet -tietämättömyys

Muistelen erästä tapausta vuosien takaa. Olin erään kuurojen yhdistyksen johtokunnassa nuorena jäsenenä ja sain oppia paljon järjestötoiminnasta. Opittavaa oli paljon ja on edelleen aina jotain uusia asioita opittavana. Eräs yhdistyksen jäsen valitti minulle, että hänen puolisonsa ei ole vielä saanut yhdistyksen viiriä. Olin ihmeissäni, mikä viiri oikein on. Jäsen selitti minulle, että pitkäaikainen aktiivinen jäsen yleensä saa viirin vuosikymmenten työn aktiivisuudesta, jos jäsen täyttää vuosikymmeniä. Olin silloin johtokunnassa vuoden, ja ei kukaan aikaisemmin kertonut tästä vanhasta perinteestä. Otin asian esille johtokunnan kokouksessa ja yksi johtokunnan jäsen tarkisti ns.viirivihosta, kuka on jo saanut. Silloin olin ihan onnessani kun sain oppia yhden yhdistyksen tärkeistä perinteistä. Missään kirjoissa ei ole tällaista hiljaista tietoa. Yhdistyksen säännöissä ei ole mainittu tästä tavasta.

Nykyään puhutaan paljon yhdistysten hyvinvoinnista. Miten ihmiset voivat? Kuurojen Liitto ry on järjestänyt hyvinvointikursseja. Keskustellaan, miten nuoret ja vanhemmat jäsenet voivat työskennellä yhdessä. Meidän olisi aika korkea järjestää erilaisia kursseja ja tehdä tutkimuksia. Millainen on suomalainen tai suomenruotsalainen kuurojen/viittomakielisten perinne? Miten perinne jatkuu? Onko meillä saatavilla perinnekirja, jossa voitais kertoa viittomakielisten elämäntavoista ja niin edelleen? Kenties tämä auttaisi yhdistämään meitä viittomakielisiä yhteen ja edistää yhteisöllisyyttä. Nuoret eivät aina tiedä edesmenneistä kuuroista ja muista ihmisistä, jotka todella tekivät paljon työtä suomalaisen viittomakielen puolesta. Viitotaanko kuurojen lasten ja nuorten käymissä kouluissa meidän kulttuuristamme, historiastamme ja vahvoista viittomakielisistä ihmisistä? Meidän tulee tukea nuoria ja välittää heille yhteisömme voimaa, tietoa, iloa ja tarinoita. Meillä on upea suullinen kulttuuriperintö, josta meidän tulee olla ylpeitä. Tarvitaan oikeasti lisää tutkimusta näistä aiheista. 

Opiskelen nyt museologian perusopintoja. Museologian professori Vilkuna totesi, että tietämättömyys on pahin asia mitä kulttuurinperinnölle voi tapahtua. Tutkikaamme yhdessä näitä asioita ja kirjoitetaan ylös.