Opintovapaa alkoi!

Tuntuu epätodelliselta, että ei nyt tarvitse lähteä Helsinkiin. Opintovapaa alkoi!

Sairastuin ennen joululomaa, ja olin 3 viimeistä työpäivää sairaana. Harmittaa, sillä minun piti silloin tarkistaa opiskelijoiden tehtäviä. Kaipa nyt opintovapaan alussa voin vielä tarkistaa, jotta sijaiselleni ei tulisi niin kauheasti töitä. Töitä on aina liikaa. Voi olla, että suhtaudun liian vakavasti ja yritän tehdä työni mahdollisimman hyvin. Todellisuudessa ei millään ehdi tehdä niin hyvin kuin haluaisi. Riittämättömyyden tunne on niin inhottavaa, mutta sen kanssa pitää elää. Eräs ystäväni sanoi, että työpäivän aikana pitäisi palautua. En muista, milloin tuntuu että olisin tehnyt töitä ajallaan ennen työpäivän loppumista. Olen varmasti tehnyt paljon töitä ilmaiseksi kun on pitänyt iltaisin tarkistaa, suunnitella seuraavan päivän työtä. Eikö opettajan työhön kuulu tehdä töitä iltaisin? Kuule, mulle kävi niin, että työkoneeni oli hajoamassa syyskuussa, juuri pahaan aikaan kun opetusta voi olla viikossa noin 25-30 tuntia. Olin monesti itkun partaalla, kun piti valmistella seuraavan päivän opetusta, mutta kone sammui kun oli niin kuuma. Kello oli jotain 17.30 ja olisi pitänyt lähteä aikaisemmin pois töistä, mutta en voinut. Piti miettiä, mitä tehdä kun kone ei toimi. On tullut käytettyä vanhanaikaisia opetusmenetelmiä, jotka ovat kuitenkin erittäin toimivia. Ilahduin, kun huomasin, että eräässä luokassa on edelleen vanhanaikainen piirtoheitin toimivassa kunnossa. Kokeilin pari kertaa ja tunsin palanneeni 1990-luvulle, jolloin aloitin suomalaisen viittomakielen opettajan uraa. Minulla oli silloin aina farkkuliivi ja pino kalvoja, jotka ovat nyt laatikoissa. En voisi milloinkaan luopua noista kalvoista. Luovuutta ja kärsivällisyyttä tosiaan tarvitaan opetustyössä, kun elämässä ei ole koskaan pysyvää tai varmaa. Eikö ole kauheaa, miten me ollaan riippuvaisia tekniikasta. Millaista oli viittomakielen opetustyö D.F.Hirnin aikaan 1900-luvun alussa kun hän oli opettanut sen ajan viittomakieltä kuuleville? Ilmeisesti opettaja oli kävelevä sanakirja, kun Hirnin sanakirjat ilmestyivät myöhemmin.

Tunnen etuoikeutetuksi, kun voin nyt opintovapaan aikana pysähtyä pohtimaan suomalaisen viittomakielen oppimista. Lisensiaattityöni käsittelee suomalaisen viittomakielen oppimiskokemuksia. Miltä tuntuu opiskella uutta kieltä vieraana kielenä? Lisensiaattityön lisäksi opiskelen vähän museologian perusopintoja. Heritologia on aina ollut lähellä sydäntäni, ja vaipun usein pohtimaan, miten ennen elettiin, selviydyttiin. Viittomakielisten tarinat, kokemukset ja muistot ovat niin mielenkiintoisia, kuten yleensä ihmisten elämä. Olen suomalaisen viittomakielen opetustyössäni kertonut paljon opiskelijoille viittomakielisten tarinoita, muistoja, kokemuksia, että sain kerran opiskelijoita melkein itkemään. Oli pakko pyytää seuraavilla tunneilla anteeksi opiskelijoilta, kun kertoilin vähän kaikenlaisista asioista, mistä ei aina puhuta/viitota. Viittomakielisten yhteisössä on paljon traumoja, mutta myös viisautta ja huumoria. Tulkkiopiskelijoiden on hyvä tietää monenlaisista asioista, jotta voidaan ymmärtää paremmin suomalaista viittomakieltä ja sen historiaa,kulttuuria.

Pitää lopetella, kun pannukakku näyttää olevan valmis. Luulen, että tulen kertomaan silloin tällöin opintovapaan aikana tapahtuneista asioista ja tulleista ajatuksistani.

Vuosi 2012

Minulla on tapana jäädä pohtimaan vuoden viimeisenä päivänä, mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Huomenna alkaa uusi vuosi 2013. 

Vuosi 2012 on ollut aika värikäs. Täynnä värejä, mutta väreistä eniten on ollut punainen eri sävyineen. Väreistä vähintä on ollut sininen, vihreä tai valkoinen. Jonkin verran on ollut mustaa, mutta onneksi ei ollut hallitseva väri. 

Vuoden 2012 alkukuukausina on ollut punaista, sitten kesän aikana sinistä ja syksyn aikana punaista.Kesällä aika kului elämän siivoamiseen.Kaapeista löytyi paljon tarpeettomia esineitä,jotka menivät eteenpäin. Syksy on ollut muutosten aika. Tuli muutettua Jyväskylään ja tuntuu hyvältä! Elämän värit alkavat olla tasapainossa.

Vuoden viimeisinä kuukausina olen yrittänyt pukeutua sinisiin ja vihreisiin, jotta saisin enemmän rauhaa elämääni. Siksi pidän nyt pienen tauon fb:ssä, vaikka on ikävää kavereita. Musta on aina ollut aika vastenmielinen väri, sillä se merkitsee surua. Jos olen erittäin surullinen, niin laitan mustaa päälleni. Aika moni suomalainen pukeutuu mustiin, mutta myös ruskean eri sävyihin ja siniseen. Tyttäreni on monesti sanonut, miksen voi joskus pukeutua normaaleihin väreihin. Tuli ostettua kahdet harmaat farkut, joista toinen oli vaaleampi ja toinen tummempi. Näytän enemmän normi-ihmiseltä noissa farkuissa.

Ostin ennen Lontoon reissua mustan talvitakin, ja ei tuntunut hyvältä, vaikka takki on hyvä malli ja istuu hyvin. En ole vielä löytänyt sopivaa talvitakkia, mutta aikanaan löytyy. Saa nähdä, mistä löytyy violetin sävyinen takki. 

Niin, huomenna alkaa uusi vuosi 2013. Toivon enemmän violettia,pinkkiä,valkoista,sitruunan keltaista,fuksiaa ja vähemmän punaista. Menen tästä turkoosiväriseen kylpylään puhdistumaan uuden vuoden viettoon! Värineurootikkona toivotan teille kaikille oikein monta kiloa iloa, sata kiloa keltaista ja tuhat kiloa violettia uuteen vuoteenne!

Kuppikakkuja ja kuppikuntia

Tuli täytettyä eilen vuosia. Oli ihanaa saada ystäviltä kukkia, ruusuja, joulukaktuksia. Mitä elämä on ilman hauskaa seuraa, kukkia tai kuppikakkuja? Näytin ihanaa leivontakirjaa kuppikakuista. Ilta oli täynnä ihmettelyjä, nauruja ja myös järkytyksiä. Elämänmakuinen syntymäpäivän vietto. Katselin tänään päivällä olohuoneen ikkunasta lumiselle takapihalle ja haaveilen kukkatäyteisestä puutarhasta, mutta ei mennä vielä keväälle. Pitää ensin nauttia talvesta ja erisävyisistä lumen väreistä, mutta sohvalla katsellessani takapihaa muistelin eilisiä illan keskusteluja. Miten lyhyt ihmismuisti voikaan olla kun ystäväpariskunta kertoi 1960-luvun aikaisista asioista.

Nykyään ei tiedetä, mitä silloin 1960-luvulla tapahtui. Tietävätkö nykypäivän päättäjät tarpeeksi asioista? Näitä asioita keskusteltiin pitkin iltaa. Tapahtuuko keskusteluja kenties vain kuppikunnissa? Emme aina tiedä, mitä me viittomakieliset ajattelemme asioista. Kuurojen lehdissä ei käydä kovinkaan paljon vuoropuheellisia tekstejä entisajan tapaan. Nautin kovasti vanhojen lehtien lukemisesta, sillä ihmiset todella keskustelivat. Missä on viittomakielisten keskustelufoorumi? Missä keskustellaan asioista? Missä päätetään asioista? Ketkä päättävät? Olen havainnut, miten jotkut viittomakieliset ovat hyvin hiljaisia ja varovaisia. Ei puututa herkästi asioihin, eikä keskustella asioista avoimesti. Eräs kuuro opettaja sanoi, että ei deaf powerilla pötkitä pitkälle. Ei varmasti, mutta onko hiljaisuus se hyvä keino?

Viittomakielisten kirjoituksia, ajatuksia, mielipiteitä ei näy kovinkaan paljon, vai olenko väärässä? Lienee suomalainen mentaliteetti meilläkin kuuroilla, että ollaan varovaisia. Yksilöllisyyden korostuminen ja välittömyys nykypäivänä johtavat osittain viittomakielisten asioiden heikkenemiseen. Kysyin kerran eräältä kuurolta, että onko hän myös toisen yhdistyksen jäsen kun ei asu enää kotikaupungissaan työssäkäynnin vuoksi ja hän vastasi hyvin ylpeästi: "Olen X:n yhdistyksen jäsen!" Huomaa, että aika moni viittomakielinen elää omassa kuppikunnassaan. Osataanko välittää toisistamme ja keskustella avoimesti, edistää viittomakielisten asioita eteenpäin päättäjille päätettäviksi? Nautitaanko kuppikakkuja yhdessä vai vain omissa kuppikunnissa?

Lontoon reissu joulun alla

Tuli tehtyä neidin kanssa ihan joulun alla Lontoon reissu. Oli kyllä kivaa olla ihan kahdestaan neidin kanssa ja kokea erilaisia asioita yhdessä. Oppia lisää englantia. Tuli katsottua aamuisin telkkaria ainakin puolitoista tuntia ennen lähtöä kaupungille, nähtävyyksille, konsertille. Oli kyllä mahtavaa katsella rauhassa telkkaria ilman kiireitä ja seurata tekstitystä. Hämmästyin, miten moni ohjelma tekstitetään. Jopa mainoksissa teksitetään! Voi miten rakastan mainoksia! Ymmärrän entistä enemmän, miksi mainokset voivat johtaa ihmisiä harhaan. Niissä käytetään sanoja hyvin taitavasti, että ihminen lankeaa helposti. Mistä johtuu, että Suomessa ei tekstitetä mainoksia? Johtuuko mainosten hauska tekstilaji, vai jokin muu seikka?

Tekstityksen lisäksi on myös lastenohjelma brittisillä viittomilla. Seurattuani pari aamun lastenohjelmaa tulin tyttäreni kanssa siihen tulokseen, että kyse oli viittomakommunikaatiosta. Siinä ei käytetty BSL:tä (brittiläinen viittomakieli), vaan viittomia. Ohjelma on tarkoitettu enimmäkseen vammaisille lapsille, jotka eivät jostain syystä kykene puhumaan sujuvasti englannin kielellä. Toisaalta on hyvä asia, että ihmiset oppivat enemmän erilaisuudesta. Oppii jotain viittomista, mutta ei viittomakielestä.

Saimme myös nauttia Emmerdale -ohjelmaa tulkkauksen avulla, kun ohjelmassa on mukana tulkkausta brittiläisellä viittomakielellä. Oli hieman vaikeaa seurata ohjelmaa, sillä oli samaan aikaan tekstitystä englanniksi ja myös tulkkausta BSL:llä. Tyttäreni kysyi, voiko ottaa tulkkaus pois. Vasta seuraavana päivänä tottui vähän enemmän tulkkauksen ja ohjelman seuraamiseen. Olen niin tottunut lukemaan tekstitystä ohjelman katsomisen aikana. Lienee kysymys viittomakielen lukutaidosta. En ole koskaan pitänyt esimerkiksi teatteritulkkauksesta, sillä haluan yleensä nauttia näyttelijöiden ilmeistä,eleistä ja kehonkielestä. Jos on kaksi tulkkia jossain toisella puolella lavaa, niin tuntuu että seuraisi tennisottelua.

Meidän reissumme tärkein asia oli kenties neidin kauan odottama BIGBANG konsertti. Kuuroudestani huolimatta tuntui mukavalta seurata esitystä ja neitiä, joka oli ihan onneissaan. Siellä oli ihana valomeri,kun faneilla oli käsissään keltainen valokukka.

Saimme myös seurata konserttia edellisenä iltana joululauluja brittiläisellä viittomakielellä Traflgar Squarella. Upea paikka! Meillä oli sen verran aikaa ennen joululauluja. Poikkesimme National Galleryssä, joka on muuten ilmainen museo. Upeita teoksia löytyy vaikka kuinka paljon, mutta oli kivaa bongata yhden suomalaisen teoksen! Akseli Gallen-Kallelan teos: Lake Keitele 1905. Museo meni sitten kuudelta kiinni ja meillä oli vielä tunti aikaa. Mentiin ihanaan kirjakahvilaan leputtamaan väsyneet jalat ja väsyneen selän. Tuli ostettua taas kirjoja. Mentiin sitten laulamaan joululauluja. Paikalla oli aika paljon väkeä. Huomaa, että moni kuuro ei tunne toisiaan. Ei ihme. Englannissa on niin paljon kuuroja ihmisiä. Kerättiin myös allekirjoituksia kuurojen lasten opetuksen puolesta. Kyselin vähän tietoja Englannin tilanteesta. Allekirjoitusten kerääjien mukaan siellä on noin 70 000 kuuroa lasta, joiden oppimisen mahdollisuudet eivät ole kovinkaan hyviä. Opettajat eivät aina viito kunnolla ja niin edelleen.

Kuorintavoide

Tuntuu ihmeelliseltä, miten syksy oli äkkiä ohi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammaksi aika kuluu. En aina ehdi tehdä asioita. Aamu on yhtäkkiä jo ilta. Jouluaattona saunassa käynti teki niin hyvää, kun tuli tehtyä oikein perusteellinen kauneushoito. Tervalta tuoksuva sauna ja pienet torkut saunan lauteilla -tunsin syntyneeni uudestaan. Katsoessani saunan jälkeen peilistä kuvaani. En kai ole niin vanhan näköinen, vai olenko vaan henkisesti vanha?

Näin pari päivää sitten oikein painajaisen. Siinä huomasin, miten pitkät säärikarvat ovatkaan ja vieläpä hiustyvestä hopeanharmaata hiusta. Parkasin ja sanoin, etten ole vielä noin vanha! Herätessäni katsoin jalkojani ja totesin, että se oli vain uni, mutta painajainen jatkui..

kun sain kuulla olevani viisikymppisen näköinen erään kaverin luona vähän ennen joulua. Olin melkein romahtaa ja meinasin lähteä pois kesken tilaisuuden. Se tuntui niin pahalta ja ajattelin, että minäkö olen niin vanhan näköinen?! Pitäisikö pukeutua eri tavalla, siirtyä uuteen vaatevarastoon, värjätä hiukseni tummemmiksi, laihtua 15 kiloa pois ja niin edelleen. Kerroin tästä tapauksesta tyttärelleni, joka nauroi ja sanoi: Ota Botoxia! Silloin ei naurattanut.

Ei nytkään naurata. Glögi odottaa ja myös myöhäinen rasvainen jouluateria.

Korvamaailma

Kurkku on ihan kuiva ja nieleminen vaikeaa. Odotan, milloin kuume nousee. Toivottavasti tämä orastava flunssa jää lieväksi kun joulu on näin ovella. Harmittaa sairastella juuri loman aikana, mutta on ihan tavallista, että opettajat sairastelevat lomilla. Flunssa on yksi tavallisimmista sairauksista. Oli ihanaa hörppiä teetä eilen illalla ystävän seurassa, joka helpotti hieman oloani. Ystäväni kertoi lukeneensa Helsingin Sanomista artikkelin sairauksista. Artikkeli ilmestyi 4.12. Siinä vertaillaan maallikoiden ja lääkärien näkemystä sairauksien määrittelyssä. Mikä on sairaus? Maallikot ja lääkärit ovat yksinmielisiä, että suru ei ole sairaus, mutta sen sijaan syöpä ja kuurous ovat. Jäimme ihmettelemään, kun siinä sanottiin, että monen ihmisen mielestä (maallikot 74% ja lääkärit 84%) me kuurot ollaan sairaita. En koe olevani sairas ihminen, sillä kuurouteni ei aiheuta fyysistä kipua. Sen sijaan on ollut raskasta henkisesti. On valitettavaa, että me kuurot emme saa olla vapaita. Ruumiimme ovat aina olleet ihmisten kiinnostuksen kohteina. Vuosisatoja on koettu parantaa kuuroutta erilaisilla keinoilla.

Lienee utopiaa ajatella, että tulisi se aika jolloin saisimme olla täysin vapaita muiden ihmisten holhouksesta ja valvonnasta. Kun kuuro lapsi syntyy, sairaala selvittää heti onko kuurous perinnöllistä vai ei. Näin kävi minun lasten kohdalla, sillä lastenlääkäri halusi tietää kuurouteni syytä. Eihän synnytyslaitoksilla kysytä vanhemmilta, onko likinäkö perinnöllistä vai ei. Mielenkiintoista huomata, miten siinä artikkelissa ei mainita ollenkaan sokeutta. Voisi ymmärtää, että sokeus olisi tavallinen ominaisuus muiden ominaisuuksien joukossa.

Mitä artikkelin tavoite on? Ruokkia ja vahvistaa olemassa olevia asenteita, käsityksiä, vai kuinka? Sen mukaan homous, rypyt ja suru eivät ole sairauksia. Mielestäni kuuroutta ja homoutta voidaan jossain määrissä vertailla toisiinsa, sillä moneen perheeseen syntyy homoja ja kuuroja, vaikka vanhemmilla ei ole noita ominaisuuksia. Tiedän, että minun ei pitäisi murehtia näistä asioista, mutta kuitenkin ihmetyttää ja surettaa ihmisten asenteita kuuroutta kohtaan. Kuurojen lasten ja nuorten pitää iloita olemassaolostaan. Suomessa syntyy joka vuosi noin 30 kuuroa lasta. Näiden lasten vanhemmat eivät halua lastensa olevan aidosti kuuroja, sillä aika monen mielestä kuurous on niin paha ominaisuus -jota pitää hoitaa veitsellä. Suomi on allekirjoittanut lasten oikeudet, mutta kuurojen oikeudet eivät kuitenkaan toteudu. Englannin kielisissä maissa on kertottu, miten kuurot haaveilevat paremmasta yhteiskunnasta.

"Me kuurot emme saa olla ihan oma itsemme, vaan joudumme olemaan aina vähemmistönä tässä kuulevien maailmassa. Kuurot ovat haaveilleet paremmasta elämästä tasa-arvoisina ihmisinä, kuuroina. Päätettiin muuttaa uuteen planeettaan, jolle on annettu nimeksi EYETH. Siinä silmämaailmassa kuurot saavat viittoa vapaasti ja luoda oman näköistä yhteiskuntaa ilman rajoituksia. Kuurojen perheisiin syntyy kuitenkin kuulevia lapsia, jotka eivät aina sopeudu. Osa kuuroista palauttaa kuulevat lapset ns. vanhaan maailmaan, jonka englannin kielinen nimi on osuvasti keksitty eli EARTH."



Emme siis ole vapaita -ei vielä.

http://www.hs.fi/paivanlehti/04122012/tiede/Suru+ei+ole+sairaus++sy%C3%B6p%C3%A4+on/a1354538547208

Ilmoita äidinkielesi väestörekisteriin!

Olen miettinyt Suomessa viittomakielisten todellista määrää, miten paljon meitä on todellisuudessa. Viranomaiset eivät aina tiedä, miten monta viittomakielisiä on oikeasti. Kuurojen liitto on ilmoittanut lukumääriä, mutta ne eivät aina kerro totuutta todellisista määristä. Taidan nyt harrastaa vähän matematiikkaa.

Viittomakielen äidinkielekseen on ilmoittanut vuoden 2012 huhtikuun loppuun menneessä 223 ihmistä. Määrä ei kuulosta paljon, mutta vuoden 2011 loppuun mennessä on ilmoittanut vain 91. Neljän kuukauden aikana on siis ilmoittanut 132 viittomakielistä äidinkielekseen viittomakielen. 3 vuotta sitten siis 5.1.2009 on ilmoittanut vain 49 ihmistä viittomakielen äidinkielekseen. Mielestäni on tärkeää, että viranomaiset tietävät miten paljon meitä on. Silloin meidän on helpompaa vaatia viittomakielisiä palveluja, jos on saatavilla tarkkaa tilastotietoa. Kuurot eivät ole ainoita äidinkielisiä viittojia. Suomessa on monta kuulevia ja huonokuuloisia ihmisiä, joiden äidinkieli on viittomakieli (suomalainen, suomenruotsalainen, venäläinen, virolainen, amerikkalainen, ruotsalainen vai jokin muu).

Viittomakieliset ovat usein kaksi- tai monikielisiä, mutta kannattaa ilmoittaa jonkun viittomakielen äidinkielekseen. Viittomakieliset, meidän pitää muistaa mainita, mistä viittomakielestä on kyse. Sain s-postin väestörekisteristä, että 64 ihmistä on ilmoittanut vain viittomakielen. Suomalainen viittomakieli äidinkielenä on silloin huhtikuuhun 2012 mennessä 147. Venäläinen viittomakieli äidinkielenä on 11 ja vietnamilainen viittomakieli 1. Tämä on ymmärrettävää, että moni ei viito automaattisesti mistä viittomakielestä on kyse. Viitomme usein vain VIITTOMAKIELI. Puhutuissa kielissä ei käytetä PUHEKIELI, vaan sanotaan mistä puhutusta kielestä on kyse.


Hei, jos huomaat, että et ole vielä ilmoittanut väestörekisteriin äidinkielestäsi. Ehdit vielä ilmoittaa! Lisätietoja ilmoittamisesta löytyy tästä osoitteesta: http://www.kl-deaf.fi/fi-FI/uutiset/uutinen/?announcementId=e9f5933f-f2d2-4495-849a-0ef568dafa61&groupId=1ce45fc2-06ff-4d19-924c-67939a0bd93c